play

HS: Attendo irtisanonut suurimman osan hoivakotisopimuksistaan Suomessa

Ruotsalaisyhtiö Attendon toimitusjohtaja sanoo osavuosikatsauksessa, että yhtiö tahtoo neuvotella sopimukset uudelleen kuntien ja kuntayhtymien kanssa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Ruotsalaisyhtiö Attendon toimitusjohtaja sanoo osavuosikatsauksessa, että yhtiö tahtoo neuvotella sopimukset uudelleen kuntien ja kuntayhtymien kanssa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

STT-Lehtikuva

Hoivapalveluja tarjoava Attendo on irtisanonut suurimman osan vanhusten hoivakotisopimuksistaan Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan syy ratkaisuun on uusi hoitajamitoitus.

Ruotsalaisyhtiö Attendon toimitusjohtaja Martin Tivéus sanoo osavuosikatsauksessa, että yhtiö tahtoo neuvotella sopimukset uudelleen kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Tivéuksen mukaan hoitajamitoituslain mukaiset uudet sopimukset ovat tuoneet keskimäärin noin 30 prosentin muutoksen hintoihin.

Suomen hallituksen aikomuksena on ollut kiristää henkilöstömitoitusta vanhuspalveluissa seitsemään työntekijään kymmentä asukasta kohti, mutta syyskuussa hallitus päättikin lykätä päätöstä myöhempään ajankohtaan hoitajapulan takia. Tällä hetkellä hoitajamitoitus on kuusi työntekijää kymmentä asukasta kohti. Mitoitus tulee voimaan asteittain niin, että ensi vuoden joulukuun alusta alkaen mitoitus on seitsemän hoitajaa 10 asukasta kohti.

Attendon hoivakotien vuodepaikkojen määrä laski lähes 150:llä hieman yli 14  000 vuodepaikkaan, koska yhtiö joutui hoitajapulan vuoksi sulkemaan hoivakoteja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi