play

IL: Näissä maailman valtioissa kännätään eniten – yksi Pohjoismaista nappasi kyseenalaisen kärkisijan

Suomalainen juo mieluiten olutta. Viime vuonna kaikesta kaupoista tai Alkosta ostetusta alkoholista oluiden osuus oli 45 prosenttia. Seuraavaksi eniten kulutettiin väkeviä, joiden osuus vähittäiskulutuksesta oli 22 prosenttia.

Suomalainen juo mieluiten olutta. Viime vuonna kaikesta kaupoista tai Alkosta ostetusta alkoholista oluiden osuus oli 45 prosenttia. Seuraavaksi eniten kulutettiin väkeviä, joiden osuus vähittäiskulutuksesta oli 22 prosenttia. Kuva: Agata Anttonen

Anna Kivinen

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) tuoreen tutkimuksen mukaan Tanskassa, Romaniassa ja Isossa-Britanniassa asuvat maailman humalahakuisimmat ihmiset. Tutkimuksen tuloksista kertoo Iltalehti.