play

Ilmatieteen laitos: Suomeen on saapumassa uusi kuivuusaalto – "Tämä viikko vaikuttaa aika pahalta"

Suomessa ei ole heinäkuussa satanut vielä juuri lainkaan.
LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Suomessa ei ole heinäkuussa satanut vielä juuri lainkaan. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

STT-Lehtikuva

Suomessa on alkamassa uusi helle- ja kuivuusjakso, ennustaa Ilmatieteen laitos. Korkeapaine maan itäpuolella ei ole hetkeen poistumassa, vaan jatkaa kuuman ilman kierrättämistä Siperiasta Suomeen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan on kuitenkin mahdollista, että loppuviikolla pieni matalapaine liikkuisi Suomen yli Venäjälle. Tämä toisi jonkin verran sateita lähinnä maan keskiosiin.

–  Vaikuttaisivat olevan vähän samoja alueita, joilla kesäkuun kolme rajuilmaa, Ahti-, Paula- ja Aatu-myrskyt, nähtiin, meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta toteaa.

–  Maan etelä- ja itäosissa mahdolliset sateet jäisivät joka tapauksessa todella vähiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa ei ole heinäkuussa satanut vielä juuri lainkaan. Ainoastaan itä- ja kaakkoisrajalla on nähty muutamia pieniä sateita.

–  Heinäkuu on kesäkuun tavoin alkanut todella lämpimänä. Käytännössä missään ei ole vielä satanut. Näyttäisi, että on alkamassa uusi kuivuus- ja hellejakso, Tuovinen tuumaa.

–  Aalloista puhuminen kun on nykyään trendikästä muista yhteyksistä, sanottakoon, että Suomeen on nyt tulossa toinen aalto kuivuutta. Kuluva viikko näyttää tällä hetkellä aika pahalta sen osalta.

Tuovisen mukaan hellejakson pituuden ratkaisee, milloin korkeapaine Venäjällä purkautuu tai siirtyy.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tällä hetkellä korkeapaine dominoi säätä Keski- ja Itä-Euroopassa. Näyttää, ettei se ole hetkeen pakenemassa minnekään kauhean kauas, vaan tulee myös jatkossa vaikuttamaan suursäätilaan.

Korkeapaine tietää kuivaa säätä, sijaitsi se missä päin tahansa. Jos keskus kuitenkin siirtyisi vaikkapa Pohjoismaiden länsipuolelle, tulisi ilmaa Suomeen tällöin Jäämereltä eikä Siperiasta.

–  Tämä ratkaisee, onko lämpöä 30 vai 15–20 astetta, Tuovinen sanoo.

Lapissa mitattiin tiettävästi historian toiseksi korkein lämpötila

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Utsjoen Kevolla on mitattu 33,5 asteen lämpötila, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso. Kyseessä on havaintoaseman lämpöennätys.

Lukemasta kerrottiin kolmen aikaan iltapäivällä, joten lämpötila saattaa vielä päivän edetessä nousta.

Kyseessä on tiettävästi toiseksi korkein mitattu lämpötila Lapissa. Korkein lämpötila on Inarin Thulessa vuonna 1914 mitattu 34,7 astetta.

Laakso ei kuitenkaan usko, että Inarissa mitattu Lapin lämpöennätys menisi tänään rikki.

Tämä päivä on koko Lapissa helteinen, ja 30 astetta ylittyy laajalla alueella. Suomen pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa on mitattu 32,4 ja Inarissa 31,6 astetta.

–  Mitään radikaalia muutosta ei huomennakaan ole näkyvissä. Joitain sadekuuroja voi tulla lännessä ja keskiviikkona Lapissakin, Laakso sanoo.

Hellelukemat ovat ja pysyvät kuitenkin viikon edetessäkin sadekuuroista huolimatta.

–  Viileästä ei voida puhua missään. Nyt on hellettä koko maassa.

Kesäkuussa satoi vähemmän kuin yleensä

Ennätyslämpimän kesäkuun sateet jäivät monin paikoin noin puoleen tavanomaisista sademääristä. Esimerkiksi maan etelä- ja keskiosissa kesäkuun tyypilliset sademäärät alittuivat reilusti useammin kuin ne ylittyivät.

–  Muutamilla mittausasemilla oli toki rankkasateita, esimerkiksi Salossa satoi 67 milliä, joka on 15 milliä enemmän kuin kesäkuussa keskimäärin, Tuovinen sanoo.

–  Isossa kuvassa paikkoja, joissa jäätiin noin puoleen tavallisista sademääristä oli huomattavasti enemmän kuin niitä, joissa päästiin tavanomaiseen tai ylitettiin se.

Koko maan keskilämpötilaa kompensoi Pohjois-Suomi, jossa myös havaittiin monilla asemilla tyypillistä suurempia sademääriä. Rovaniemellä mitattu 119 milliä on paitsi kaksinkertainen määrä tavanomaiseen kesäkuuhun verrattuna, myös ennätyslukema.

–  Se on itse asiassa suurin Rovaniemen lentoasemalla mitattu sademäärä. Sinne osui muutamana päivänä rankkoja ukkossateita, Tuovinen toteaa.

Vedenpinnat toistaiseksi tavanomaisella tasolla

Kuivuus ei ole vielä juurikaan näkynyt vesistöjen ja pohjavesien vedenkorkeudessa, Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) kerrotaan.

Pohjavesissä kuivuus näkyy viiveellä, muistuttaa hydrologi Jari Uusikivi Sykestä. Kevään jäljiltä pohjavesien korkeus oli keskimääräisellä tasolla, ja alkukesästä ne olivat paikoitellen jopa nousussa.

–  Nyt tasot ovat kääntyneet laskuun, kuten ne kesällä aina kääntyvät. Toistaiseksi ollaan pääosin keskimääräisissä lukemissa, Uusikivi sanoo.

–  Pohjanmaalla tosin näkyy, että on paikoitellen menty keskimääräisen tason alapuolelle.

Maan kosteus antaa Uusikiven mukaan osviittaa, että pohjavesien laskusuunta tulee jatkumaan, mikäli sateita ei saada.

–  Maa on paikoitellen jo aika kuivaa, mikä viittaa siihen, että myös pohjavesissä pintojen alenema jatkuu ja jopa kiihtyy, jos sateita ei tule.

Mikäli heinäkuu jatkuu vähäsateisena, voidaan kuun lopulla olla tilanteessa, jossa pohjavesien pinnat alkavat olla melko alhaalla. Tämä näkyy ensimmäisenä ihmisten pihakaivoissa.

–  Varmasti tulee olemaan kaivojen vedensaannissa ongelmia, jos vähäsateinen sää jatkuu, Uusikivi toteaa.

Isompien vedenottamoiden saannille ei kuitenkaan vaikuta näillä näkymin olevan vaaraa.

Pintavesien korkeus on Uusikiven mukaan niin ikään pitkälti tavanomaisella tasolla. Kuivan sään jatkuessa myös järvien pinnat ja jokien virtaamat tulevat laskemaan.

–  Pintavesien lämpötilat ovat jo nyt aika korkeita. Joillain paikoilla ollaan jopa lähellä havaintojaksojen korkeimpia lämpötiloja, Uusikivi kertoo.

–  Ihan pohjoista Suomea myöten pintavedet ovat nyt hyvinkin lämpöisiä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi