play

Ilmatieteen laitos varoittaa kireästä pakkasesta maan etelä- ja keskiosissa – "Harvoin on näin kylmää joulukuussa"

Pakkasen ennustetaan lauhtuvan keskiviikon ja torstain välisenä yönä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Pakkasen ennustetaan lauhtuvan keskiviikon ja torstain välisenä yönä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Sää jatkuu keskiviikkona kylmänä ja heikkotuulisena koko maassa. Pakkanen on kireää ympäri Suomen. Kylmintä on Pohjois-Lapissa, jossa lämpötila laskee –30 asteeseen. Myös Itä-Suomessa ja maan etelä- sekä keskiosissa pakkanen laskee monin paikoin alle 20 asteeseen.

Päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta toteaa, että Suomessa on nyt paikoitellen harvinaisen kylmää.

–  Menee varmaan harvinaisempaan, jopa poikkeukselliseen luokkaan, että Etelä-Suomessa on alle 20 astetta pakkasta joulukuussa.

–  Eli kerran kymmeneen–kolmeenkymmeneen vuoteen olisi yhtä kylmää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vallan mukaan esimerkiksi viime yö oli hyvin kylmä koko maassa. Kuluvan talven pakkasennätystä ei kuitenkaan rikottu. Ennätyslukema –35,2 mitattiin itsenäisyyspäivänä Muoniossa.

–  Viime yön alin lukema oli Utsjoen Kevojärvellä mitattu –34,3. Monin paikoin Lapissa laskettiin alle 30 asteeseen, esimerkiksi Inarissa mitattiin pakkasta –32,8 ja Sodankylässä –33, Valta sanoo.

–  Etelässä mentiin sitten laajalti alle –20 asteen, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin –20,9 astetta ja Turun lentoasemalla –21,4.

Kireä pakkanen aiheuttaa oireilua

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pakkasvaroitus on Ilmatieteen laitoksen varoituskartan mukaan voimassa torstaiaamuun asti Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta Pohjanmaalle sekä Keski-Suomeen, Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan ulottuvalla alueella.

Pakkasvaroituksen mukaan kireästä pakkasesta johtuva kylmärasitus haittaa toimintaa ulkona. Lisäksi monet erilaisia kroonisia sairauksia potevat oireilevat tavallista enemmän.

Pakkasen ennustetaan lauhtuvan keskiviikon ja torstain välisenä yönä lounaasta alkaen. Maan eteläosassa lauhtuu torstaina, jolloin pakkasen ennustetaan asettuvan 5–10 asteen välille.

Perjantai-illan aikana ennustetaan lumisadetta pääkaupunkiseudulle, Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi