play

Itsenäisyyspäivänä kireää pakkasta etenkin pohjoisessa ja lännessä

Itsenäisyyspäivänä pakkasvaroitus on voimassa maan länsi- ja pohjoisosissa. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

Itsenäisyyspäivänä pakkasvaroitus on voimassa maan länsi- ja pohjoisosissa. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

STT-Lehtikuva

Itsenäisyyspäivää vietetään suurelta osin kylmässä säässä, kertoo Ilmatieteen laitos.

Etenkin Suomen länsi- ja pohjoisosassa on edelleen laajoilla alueilla selkeää ja pakkanen kireää. Maan etelä- ja itäosassa sää on hieman pilvisempää ja lauhempaa.

Etelässä lämpötila voi olla päivällä –10 astetta, kun Lapissa pakkanen voi laskea jopa –35 asteeseen.

Etelärannikon tuntumassa voi Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulla jonkin verran, kun pääosin tuuli on maassa huomenna heikkoa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Päivän kuluessa sää voi lauhtua, mutta todennäköisimmin lähinnä Etelä-Suomessa.

–  Etelässä sää lauhtuu päivän aikana ja voi kohota lähelle kymmentä pakkasastetta – idässäkin vähän sama juttu. Maan länsi- ja pohjoisosa ovat kysymysmerkki, sillä (niiden osalta) tilanne voi vaihdella pilvisyyden mukaan, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala totesi STT:lle myöhään sunnuntai-iltana.

Itsenäisyyspäivänä pakkasvaroitus on voimassa maan länsi- ja pohjoisosissa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi