Kahdeksan ihmisen epäillään osallistuneen Salon epäiltyyn surmatekoon – poliisin mukaan uhriin kohdistettiin väkivaltaa erilaisilla välineillä
Kuva: Santeri Karjalainen
Poliisi kertoo, että Salossa viime viikolla tapahtuneessa epäillyssä murhassa uhriin kohdistettiin väkivaltaa erilaisilla välineillä.
Epäilty murha tapahtui viime viikon torstaina yksityisasunnossa Varsinais-Suomen Salossa. Uhri oli 41-vuotias mies. Tapauksesta epäillään kahdeksaa ihmistä, jotka ovat 18–40-vuotiaita miehiä ja naisia. He ovat kaikki vangittuina. Näkyvin kiinniotto tapahtui viime perjantaina Salon Suomusjärvellä, missä operaatioon osallistui useita poliisipartioita.
Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella epäillyistä neljä oli tapahtumapaikalla ja osallistui henkirikoksen tekoon.
– He kohdistivat uhriin fyysistä väkivaltaa, jonka seurauksena tämä menehtyi. Väkivallan tekemiseen käytettiin erilaisia välineitä, joista yksi on ampuma-ase, Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Tuomas Kuure sanoo tiedotteessa.
Muiden epäiltyjen epäillään osallistuneen tekoon suunnittelemalla ja muuten mahdollistamalla surmatekoa tai sen jälkeisiä toimia.
Poliisin mukaan kaikkia kahdeksaa epäiltyä on kuultu ja poliisilla on nyt käsitys henkirikoksen syystä, tapahtumien kulusta ja epäiltyjen osallisuudesta.
– Kuulusteluissa epäillyt ovat kertoneet tapahtumista, osa seikkaperäisemmin kuin toiset, Kuure sanoo.
Kuulustelujen lisäksi poliisi teki etsintöjä ja teknistä tutkintaa. Esitutkintatoimien perusteella poliisilla on käsitys henkirikoksen syystä.
– Siihen liittyy mahdollinen anastusteko, mutta esitutkinnan tässä vaiheessa en voi kertoa asiasta yksityiskohtaisemmin.
Poliisin mukaan myös huumausaineet liittyvät tapaukseen, ja tutkinnassa takavarikoitiin jonkin verran huumausaineita. Takavarikointien osalta asiaa tutkitaan epäiltynä huumausainerikoksena.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi