play

Juhannuksen liikenne vilkkaimmillaan torstaina, Fintraffic ennustaa

Juhannuksen menoliikenne ruuhkauttaa perinteisesti Suomen pääväylät. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Juhannuksen menoliikenne ruuhkauttaa perinteisesti Suomen pääväylät. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Juhannuksen menoliikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan juhannusaattoa edeltävänä päivänä, eli torstaina 23. kesäkuuta, ennakoi valtion liikenteenohjausyhtiö Fintraffic tiedotteessaan.

Torstain liikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan puolesta päivästä iltaseitsemään Etelä-Suomessa, ja Pohjois-Suomessa vielä vähän tämän jälkeenkin.

Juhannusaatollekin arvioidaan runsasta liikennettä, mutta ennusteen mukaan selkeästi vähemmän kuin torstaina. Paluuliikenteen piikin arvioidaan olevan sunnuntaina ja jatkuvan vilkkaana iltakymmeneen asti.

Fintrafficista kehotetaan lähtemään juhannuksen aikaan liikenteeseen ruuhka-aikojen ulkopuolella ja ottamaan huomioon esimerkiksi tietöiden ja juhannustapahtumien ruuhkauttamat reitit.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hätäkeskuslaitos kannustaa autoilijoita lataamaan 112 Suomi -sovelluksen hätä- ja ongelmatilanteiden varalle.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi