play

Juhannusaatto on valtaosassa maata kaunis ja poutainen, lämpö juhannuspäivänäkin hellerajalla

Kaikkein kuumin helle on väistymässä itärajan yli aatonaattona torstaina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kaikkein kuumin helle on väistymässä itärajan yli aatonaattona torstaina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Juhannusaaton sää on valtaosassa maata kaunis ja poutainen, ja lämpö kipuaa edelleen hellerajalle, tiedotti Ilmatieteen laitos keskiviikkona. Viileämpää on aattona Keski- ja Pohjois-Lapissa, missä saadaan sadekuuroja.

–  Juhannusyö on sekin Suomessa pääosin poutainen. Juhannusyön lämpö pysyy paikoin yli 20 asteessa, eli voi puhua trooppisesta yöstä, kertoi Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman striimatussa tiedotustilaisuudessa.

Kaikkein kuumin helle on Nymanin mukaan väistymässä itärajan yli aatonaattona torstaina.

–  Sinänsä juhannusaattoon ei tapahdu suuria muutoksia. Suomen etelä- ja keskiosassa on yhä aattonakin hellettä. Aattona päästään lähelle hellerajaa Etelä-Lapissa asti. Siitä pohjoiseen on viileämpää, sitä voisi luonnehtia tyypilliseksi kesäsääksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Juhannusaaton iltapäiväksi voi kehittyä Nymanin mukaan ukkoskuuroja.

Aattona ja juhannuspäivänä lauantaina on Baltiassa hyvin kuumaa säätä ja ukkosia.

–  Siitä saattaa olla tulossa Etelä- ja Kaakkois-Suomen ylle juhannusyönä kieleke, joka tuo rankkoja sade- ja ukkoskuuroja. Se myös yrittää tuoda takaisin hellekeliä Suomeen. Tällaisen pienen matalapaineen ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, ylimeteorologi sanoi.

Juhannuspäivänä lauantaina Etelä- ja Keski-Suomessa voi tulla paikoin runsaita sade- ja ukkoskuuroja, kun kaakosta liikkuu pohjoisen suuntaan matalapaine. Lämpötila hipoo myös lauantaina laajasti 25 asteen hellerajaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Juhannuspäivän sää on aika epävakaisen oloinen. Viimeistään puoliltapäivin alkaa sade- ja ukkoskuuroja muodostua yleisesti. Vettä voi tulla aika rankasti, ja lauantaina on taajamatulvien riski. Mutta niin kauan kun kuuro ei osu kohdalle ja aurinko paistaa, lämmintä riittää.

Sunnuntaina ei läkähdyttävää

Nymanin mukaan juhannussunnuntaina ei todennäköisesti enää päästä hellelukemiin.

–  Helle on väistymässä Suomen yltä itään, jolloin etelään ja itään pääsisi raikkaampia tuulia Atlantilta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nyman myönsi, että juhannussunnuntain osalta ennusteet ovat monta päivää etukäteen tehtyinä jo epätarkempia.

–  Meidän ennusteemme mukaan matalapaine siirtyy sunnuntaiksi pohjoiseen siten, että Lapissa on sateista. Jos näin käy, Etelä- ja Keski-Suomessa sateet jäävät yksittäisiksi kuuroiksi. Toinen vaihtoehto on, että matalapaine jää sunnuntaiksi pyörimään eteläisen ja keskisen Suomen ylle.

Metsäpalovaroitus on nyt voimassa monin paikoin eteläisessä ja keskisessä Suomessa.

–  Keskiviikolle odotetut sateet voivat vaikuttaa juhannuksen metsäpalovaroituksiin aika paljonkin. On todennäköistä, että metsäpalovaroitus on voimassa etelässä juhannuksena ainakin paikoin, Nyman arvioi.

Metsäpalovaroituksen alueilla ei saa polttaa juhannuskokkoa.

Peräkkäiset hellejuhannukset harvinaisia

Suomessa koettiin hellejuhannus myös viime vuonna.

–  On erikoista, että kaksi hellejuhannusta näyttäisi osuvan nyt peräkkäin, kertoi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

Hänen mukaansa esimerkiksi Uudellamaalla on ollut hellettä juhannusaattona tai -päivänä keskimäärin kerran viidessä vuodessa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa hieman useammin. Lapissa juhannushelteestä on pääty nauttimaan keskimäärin kerran 20 vuodessa. Vertailu koskee viimeistä 60 vuotta.

–  Kaksi peräkkäistä hellejuhannusta on siis poikkeuksellinen tapaus.

Tämän vuoden kesäkuussa on ollut hellettä 17 päivänä. Toukokuussa oli viisi hellepäivää, yhteensä alkukesällä on siis mitattu hellettä jossain päin Suomea 22 päivänä.

–  Kyllähän tämä kesäkuun helleputki on sekin ollut jo erikoinen. Vuonna 2013 oli touko- ja kesäkuussa yhteensä 26 hellepäivää, mutta siihenkin saatetaan vielä tämän kuun lopulla päästä. Tässä voi puhua jo poikkeuksellisen helteisestä alkukesästä. Yleensähän helleputket osuvat enemmänkin kesän jälkipuoliskoon, meteorologi vertasi.

Juhannus liki kesän sadehuippua

Sanonnan mukaan juhannuksena sataa aina.

–  Sateisuuden kesäajan huippu on suunnilleen kesä-heinäkuun taitteessa. Juhannus osuu siis aika lähelle tuota huippua, Jokinen myönsi.

Keskimäärin juhannuksen aikoihin kesällä sataa vähintään millimetrin noin joka kolmas päivä, rannikkoseuduilla hieman harvemmin.

–  Jos juhannus siirrettäisiin toukokuulle, keli olisi selvästi poutaisempaa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi