play

Juhannusliikenne vilkastuu iltapäivällä – etätyöt voivat rauhoittaa ruuhkia

Tieliikennekeskuksen mukaan odotettavissa on melko normaalia juhannusliikennettä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tieliikennekeskuksen mukaan odotettavissa on melko normaalia juhannusliikennettä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Juhannusliikenteen odotetaan vilkastuvan keskipäivän jälkeen, kertoo Tampereen Fintrafficin tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä Risto Nurminen. Useat suomalaiset suuntaavat mökeille juhannuksen ja kesäloman viettoon viikonloppuna.

Liikenne on vilkkaimmillaan iltapäivällä, mutta ruuhkat voivat venyä illan tunneille asti.

–  Liikenteen määrät lisääntyvät, kunhan ihmiset heräävät. Nyt on vielä rauhallista ja normaalia aamu- ja työmatkaliikennettä, Nurminen kertoi aamulla kello yhdeksän jälkeen.

Tieliikennekeskuksen mukaan odotettavissa on melko normaalia juhannusliikennettä. Viime kesänä liikenteen määrät olivat juhannusviikonloppuna vähäiset koronapandemian takia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nurminen arvioi, että etätyöt vähentävät ruuhkia.

–  Etätyö voi tehdä yllättävänkin rauhalliseksi liikennettä, sillä osa on voinut mennä jo.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi