play

Kauneushoitolan työntekijät puhuivat työpaikkansa epäkohdista – yrittäjä seurasi keskustelua valvontalaitteiden avulla ja sai sakot

Pirkanmaan käräjäoikeus langetti kauneusalan yrittäjälle ja tämän puolisolle sakkorangaistuksen työntekijöiden salakatselusta ja -kuuntelusta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Pirkanmaan käräjäoikeus langetti kauneusalan yrittäjälle ja tämän puolisolle sakkorangaistuksen työntekijöiden salakatselusta ja -kuuntelusta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Tamperelainen kauneusalan yrittäjä on tuomittu miehensä kanssa yrityksen työntekijöiden salakatselusta ja -kuuntelusta.

Pirkanmaan käräjäoikeuden perjantaina antaman tuomion mukaan yrittäjän mies oli asentanut kauneushoitolan toimistoon valvontakamerat, jotka tallensivat myös ääntä. Työntekijöitä ei kuitenkaan ollut kameroista tiedotettu, oikeus katsoi.

Huhtikuussa 2020 yrityksen työntekijät olivat puhuneet töissä työpaikan epäkohdista, ja yksi työntekijöistä oli oikeudessa kuullun mukaan muun muassa haukkunut yrittäjän puolisoa. Yrittäjä otti keskustelun puheeksi töissä seuraavana päivänä.

Yrittäjä ja puoliso kiistivät syytteet ja kertoivat, että he olivat tahattomasti huomanneet keskustelun kotonaan ja seuranneet sitä hetken. Oikeus kuitenkin arvioi, että he olivat seuranneet koko keskustelun.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Käräjäoikeus langetti yrittäjälle ja tämän puolisolle rangaistukseksi 50 päiväsakkoa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi