play

Kesäaika päättyy ensi yönä, ja kelloja siirretään jälleen tunti taaksepäin

Viisareiden siirtelemiselle ei ole näkyvissä loppua, koska esitys asiasta luopumisesta ei ole edennyt EU:n päätöksentekokoneistossa. LEHTIKUVA / LIISA HALKOSAARI

Viisareiden siirtelemiselle ei ole näkyvissä loppua, koska esitys asiasta luopumisesta ei ole edennyt EU:n päätöksentekokoneistossa. LEHTIKUVA / LIISA HALKOSAARI

STT-Lehtikuva

Kesäaika päättyy ensi yönä, ja kelloja siirretään aamuneljältä tunti taaksepäin. Muistisääntö kesä- ja talviajan taitteessa on, että kelloja siirretään aina kuluvan vuoden kesää kohti.

Viisareiden siirtelemiselle ei ole näkyvissä loppua, koska esitys asiasta luopumisesta ei ole edennyt EU:n päätöksentekokoneistossa.

Edellisellä kaudella Euroopan komissio ehdotti kesäajasta luopumista, ja EU-parlamentti antoi asialle tukensa toissa vuonna. Asia ei ole kuitenkaan edennyt sen pidemmälle, koska EU:n jäsenmaita edustava neuvosto ei ole muodostanut siihen kantaa.

Suomen EU-edustuston pysyvän edustajan sijainen Tuuli-Maaria Aalto kertoo, että asiaa on viimeksi käsitelty jäsenmaiden kesken Suomen puheenjohtajakaudella kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen siitä ei ole keskusteltu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Eteneminen vaatisi sen, että joku puheenjohtajamaa ottaisi asian edistettäväkseen prioriteettilistalleen, Aalto kertoo.

Viimeaikaiset puheenjohtajamaat eivät ole osoittaneet siihen kiinnostusta. Tiedossa ei myöskään ole, että joku lähitulevaisuuden puheenjohtajista olisi halukas asiaa edistämään.

–  Oma arvioni on, että ihan heti tämä ei etene, Aalto sanoo.

Suomi on siirrellyt viisareita 40 vuotta

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Monella EU-maalla ei ole ollut riittävää kiinnostusta tai selkeää kantaa viisareiden siirtelystä luopumiseen. Suomi on yksi harvoista maista, joissa muutos on todella innostanut.

Suomi ei voi kuitenkaan yksinään luopua kellojen siirtelystä, vaan asia vaatii yhteisen EU-päätöksen.

Suomi oli aikanaan yksi viimeisistä Euroopan maista, joka otti kesäajan pysyvästi käyttöön. Viisareita on siirrelty Suomessa säännöllisesti vuodesta 1981.

Jos kellonaikojen siirtelystä joskus luovuttaisiin, kukin EU-maa saisi itse päättää, jääkö se kesä- vai talviaikaan. Talviaikaa kutsutaan myös normaaliajaksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Moni on ollut huolissaan siitä, että muutoksen seurauksena Eurooppaan voisi syntyä epäloogisia aikavyöhykkeitä, jos koordinaatio aikavalinnoissa ei toimisi kunnolla.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi