Noin 11 000 ihmistä osoitti mieltään rasismia ja fasismia vastaan Helsingissä – "Tuen ilmauksia tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista"
Kuva: Lehtikuva
Tänään Helsingissä järjestettyyn rasismia ja fasismia vastustaneeseen mielenosoituskulkueeseen osallistui Helsingin poliisin arvion mukaan noin 11 000 ihmistä.
Me emme vaikene! -niminen mielenosoitus vaati Suomeen antirasistista hallitusta ja politiikkaa.
Mielenosoitus kokoontui yhdeltä iltapäivällä Senaatintorille, josta se siirtyi kulkueena Töölön tapahtumapuistoon. Tapahtumapuistossa ohjelmassa on musiikkia ja puheita.
Kulkue sujui rauhallisesti eikä vastamielenosoituksia ollut, Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin STT:lle hieman neljän jälkeen iltapäivällä.
Mielenosoituksen järjestäjät kertoivat aiemmin, että tapahtuman tukijoiksi on ilmoittautunut yli sata järjestöä ja toimijaa.
Järjestäjien mukaan hallituksen yhdenvertaisuustiedonannon aiheuttama pettymys ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ilmoitus, ettei tiedonanto muuta perussuomalaisten poliittisia näkemyksiä, ovat saaneet aikaan "voimakasta liikehdintää".
– Tuen ilmauksia tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista, sanoi tutkija Sanna Valtonen mielenosoituksen lehdistötiedotteessa.
Valtonen on yksi tapahtuman järjestäjistä.
– Sadat kirjailijat ovat koonneet oman rintamansa, samoin kasvatusalan ammattilaiset. Meihin on ollut yhteydessä valtava joukko näyttelijöitä, taiteilijoita, luovan alan ammattilaisia, erilaisia yhteisöjä, järjestöjä ja verkostoja sekä käsittämätön määrä yksittäisiä, erittäin motivoituneita kansalaisia.
Tapahtumassa kuullaan puheita muun muassa ihmisoikeusaktivisteilta, taiteilijoilta ja tutkijoilta. Lisäksi mielenosoituksessa esiintyy useita muusikkoja ja artisteja, kuten Vesta, Loituma, Olavi Uusivirta, Paleface ja Vuokko Hovatta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi