play

Koirakuljetus kelvottomissa oloissa syyttäjän harkittavaksi – seitsemän koiraa menehtyi matkalla Suomeen

Koirat olivat peräisin moskovalaiselta koiratarhalta. Lehtikuva / Handout

Koirat olivat peräisin moskovalaiselta koiratarhalta. Lehtikuva / Handout

STT-Lehtikuva

Koirien kuljetus Suomeen kelvottomissa oloissa etenee syyteharkintaan, kertoi Helsingin poliisi tiistaina. Poliisi epäilee 24-vuotiasta miestä törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Koirakuljetus saapui Suomeen heinäkuun alussa Venäjältä. Reitti kulki Latvian ja Viron kautta. Kuljettaja matkusti yksin 32 koiran kanssa, kertoo poliisi.

–  Tarkoituksena oli, että hän olisi luovuttanut rescuekoirat kahdelle suomalaiselle tilaajalle Helsingin Länsisatamassa, kertoo tutkintaa johtanut rikoskomisario Crista Granroth tiedotteessa.

Rajavartiolaitos totesi satamassa, että seitsemän koiraa oli menehtynyt matkalla. Myöhemmin eläinlääkäri lopetti kolme koiraa, joilla oli huono hoitoennuste. Yksitoista koiraa tarvitsi sairaalahoitoa eläinsairaalassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Epäilemme, että auton kuormatilan lämpötila oli niin korkea, että koirat saivat lämpöhalvauksen. Kuumuus aiheutti eläimille pitkäkestoista tuskaa ja kärsimystä, kertoo Granroth.

Epäilty on ollut vangittuna poliisitutkinnan alusta asti.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi