play

Koskelan murhasta tuomitut ovat kaikki ilmoittaneet tyytymättömyyttä tuomioon

Käräjäoikeus tuomitsi kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa  vankeusrangaistuksiin Helsingin Koskelassa tehdystä murhasta. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Käräjäoikeus tuomitsi kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa vankeusrangaistuksiin Helsingin Koskelassa tehdystä murhasta. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

STT-Lehtikuva

Helsingin Koskelassa tehdystä murhasta tuomitut kolme nuorta ovat kaikki ilmoittaneet tyytymättömyyttä tuomioon. Heillä on aikaa harkita valituksen jättämistä tuomiosta lokakuun 4. päivään saakka.

Asiasta aiemmin uutisoineen Ylen mukaan uhrin omaiset ja syyttäjä eivät ole valittamassa käräjäoikeuden tuomiosta. Aluesyyttäjä Satu Pomoell sanoo Ylelle, että vastavalituksen tekemistä harkitaan, jos tuomitut valittavat tuomiosta.

Syyskuun alussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa murhasta noin kymmenestä vuodesta noin kahdeksaan vuoteen kestäviin vankeusrangaistuksiin. Syyttäjä oli vaatinut heille murhasta nuorina henkilöinä 12 vuoden, 11 vuoden sekä yhdeksän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksia.

Myös uhri oli 16-vuotias poika.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi