play

Koululaisten kotitestauksen yksityiskohdat vielä auki – STM valmistelee suositusta nopealla aikataululla

Kotitestauksen käytännön toteutus on täysin kuntien päätettävissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kotitestauksen käytännön toteutus on täysin kuntien päätettävissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Koululaisten kotitestaukseen liittyvistä järjestelyistä ja aikataulusta saatiin maanantaina vain niukasti uutta tietoa. Hallitus päätti perjantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisesti, että valtakunnallista etäopetussuositusta ei anneta. Kouluihin palattiin joululoman jälkeen maanantaina siten pääasiassa normaalisti, joissakin kunnissa jo viime viikolla.

Koronaministerityöryhmä päätyi perjantaina siihen, että perusasteen ja toisen asteen oppilaille suositellaan kahden kotitestin antamista viikossa. STT:n tietojen mukaan hallituksen ryhmässä oli arvioitu, että kotitestaaminen saataisiin käyntiin parin viikon sisällä siitä, kun sosiaali- ja terveysministeriö (STM) antaisi asiasta suosituksensa kunnille.

STM valmistelee suositusta mahdollisimman nopeasti. STM:stä kerrottiin maanantaina asiantuntijoiden olevan niin kiireisiä, etteivät he ehtineet kommentoida valmistelua.

Pohdittavana on muun muassa, suositellaanko testiä kaikille vai esimerkiksi pelkästään oireisille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kunnat päättävät toteutuksesta

Käytännön toteutus on täysin kuntien päätettävissä. Paljon riippuu esimerkiksi siitä, miten kunnat päättävät kotitestit hankkia, hankitaanko ne yhteishankinnalla vai erikseen.

Yksi mahdollisuus on hyödyntää Huoltovarmuuskeskusta hankinnoissa. Keskuksesta kerrottiin maanantaina STT:lle, että koululaisten pikatestien hankinnasta ei ole uutta kerrottavaa. Asiasta käydään parhaillaan keskustelua STM:n, työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ja kuntien välillä.

Koronaministerityöryhmän ajatuksena on ollut, että kotitestit jaetaan kouluissa, mutta myös tämä on kunnan päätettävissä oleva asia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

THL:ltä odotetaan lausuntoa kotitestauksesta päätöksien pohjaksi. THL:stä ei vastattu STT:n kommenttipyyntöön maanantaina.

On vielä mahdollista, että etäopetukseenkin joudutaan lopulta päätymään, jos epidemiatilanne sitä vaatii.

STM pelkää terveydenhuollon kantokyvyn romahdusta

STM:ssä tiettävästi pelätään, että kahden viikon sisällä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomessa terveydenhuollon kantokyky pettää omikronmuunnoksen vauhdikkaan leviämisen takia. Koronaministerit kokoontuvat tällä viikolla päättämään muun muassa, onko syytä aloittaa valmistelu ravintoloiden sulkemiseksi kokonaan. Vaikutusarviota ravintoloiden sulusta on pyydetty ainakin THL:ltä. Arviointia vaikeuttaa se, että omikron leviää niin nopeasti, ettei tartuntojen lähteitä pystytä jäljittämään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ravintoloiden täyssulku toteutettiin vuonna 2020 poikkeusolojen vallitessa, mutta nyt se yritettäisiin toteuttaa ilman poikkeusoloja kokonaan uudella lainsäädännöllä. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) arvioi viime viikolla, että jos ravintoloiden täyssulkuun päädytään, sitä koskevan lainsäädännön valmistelu veisi ainakin pari viikkoa lausuntokierroksineen ja eduskuntakäsittelyineen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi