Krista Kiuru hakee Porin kaupunginjohtajaksi
Kiuru jäi perhevapaalle viime talvena. Lehtikuva / Mikko Stig
Vanhempainvapaalla oleva perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) hakee Porin kaupunginjohtajaksi. Hakuaika virkaan päättyi tänään.
Virkaan hakee yhteensä 29 henkilöä. Hakijoiden joukossa on myös muun muassa Porin kaupungin tämänhetkinen virkaatekevä kaupunginjohtaja Lauri Kilkku.
Porin kaupunginhallituksen nimeämä rekrytointitoimikunta haastattelee valitut hakijat syys-lokakuun aikana sekä toteuttaa mahdolliset henkilöarvioinnit. Kaupunginvaltuuston on määrä valita uusi kaupunginjohtaja marraskuun loppuun mennessä. Uuden kaupunginjohtajan on määrä aloittaa tehtävässä viimeistään ensi vuoden helmikuun alussa.
Kansanedustajana vuodesta 2007
Kiuru, 48, on ollut kansanedustajana Satakunnan vaalipiiristä vuodesta 2007. Hän on toiminut myös Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2009–12 ja 2017–21.
Perhe- ja peruspalveluministerinä Kiuru on toiminut vuodesta 2019. Hän toimi ministerinä myös Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksissa vuosina 2011–15.
Kiuru jäi perhevapaalle perhe- ja peruspalveluministerin tehtävästä helmikuun alussa ja sai lapsen maaliskuussa. Hänen on määrä palata ministerin tehtävään syyskuussa. Kiurun sijaisena perhe- ja peruspalveluministerinä on toiminut Aki Lindén (sd.).
Kiuru ja hänen puolisonsa Simo Rahikainen menivät naimisiin viime lauantaina Porissa.
Porin kaupunginjohtajan virka on kuuden vuoden määräaikainen tehtävä. Kaupunginjohtajan paikka avautui haettavaksi, kun tehtävää vuodesta 2004 hoitanut Aino-Maija Luukkonen jäi eläkkeelle.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi