play

Kun syöpä vei äidin, Terhi Suortti valvoi vierellä loppuun asti – nyt hän tukee kuolevaa miestä, joka toivoo näkevänsä vielä yhden vapun

Terhi Suortti tapaa Leksan yleensä keskiviikkoisin. Jollain viikolla saatetaan pelkästään soitella, jos Suortilla on muita kiireitä.

Terhi Suortti tapaa Leksan yleensä keskiviikkoisin. Jollain viikolla saatetaan pelkästään soitella, jos Suortilla on muita kiireitä. Kuva: Jani Kautto

Aino Heikkonen

Kaikki alkoi erikoisesta nivuskuopan kasvaimesta, jonka ei pitänyt lähteä leviämään. Toisin kävi. Reilut puoli vuotta myöhemmin Terhi Suortti sai siskoltaan soiton äidin kunnon romahtamisesta. Keuhkot olivat täynnä syövän etäpesäkkeitä. Aikaa oli vain vähän.