play

Lampaiden laittomiin teurastuksiin liittynyt rikostutkinta paisui – epäiltyjä liki 30, jopa 2 500:lle lampaalle aiheutettu tarpeetonta kärsimystä

Lampaiden laittomia teurastuksia epäillään tehdyn Pohjanmaan lisäksi myös muualla. Kuvan tila tai eläimet eivät tiettävästi liity tapaukseen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Lampaiden laittomia teurastuksia epäillään tehdyn Pohjanmaan lisäksi myös muualla. Kuvan tila tai eläimet eivät tiettävästi liity tapaukseen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

STT-Lehtikuva

Lampaiden laittomiin teurastuksiin liittynyt rikostutkinta on laajentunut huomattavasti, Pohjanmaan poliisi tiedotti keskiviikkona.

Poliisi kertoi ensimmäisen kerran tammikuussa epäilyistä, joiden mukaan Pohjanmaalla oli teurastettu lampaita niin, että kuolemaan johtava verenlasku oli tehty eläville eläimille leikkaamalla kurkku auki ilman tainnutusta. Raaka lopettamistapa aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä.

Tuolloin rikosepäilyt koskivat vuosina 2016–2020 tehtyjä yli 1  300 lampaan teurastuksia. Pääepäillyn, keski-ikäisen miehen lisäksi törkeästä eläinsuojelurikoksesta epäiltiin neljää muuta ihmistä ja avunannosta lähes kymmentä lammastilan pitäjää.

Nyt epäiltyjen rikosten tekoaika on laajentunut vuosiin 2003–2020 ja lampaiden määrä noin 2  500:aan, poliisi kertoo. Epäiltyjä on ollut enimmillään yli 30. Laittomia teurastuksia epäillään tehdyn Pohjanmaan lisäksi myös muualla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Törkeän eläinsuojelurikoksen lisäksi asiassa epäillään myös muun muassa lampaanlihan myyntiin liittyviä terveysrikoksia sekä törkeää ympäristön turmelemista.

Tammikuussa kertoi, että jutussa olisi kyse laittomasti tehdyistä halal-teurastuksista. Muslimien uskonnollisten sääntöjen mukaan ruoaksi käytettävä eläin on teurastettava tietyllä tavalla. Suomessa halal-teurastus on laillista, kunhan verenlaskua ei tehdä ennen eläimen tainnuttamista.

STT ei keskiviikkona tavoittanut poliisiin tutkinnanjohtaja kommentoimaan asiaa.

Rikoshyöty yli 200 000 euroa

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rikosepäilyt heräsivät viranomaisten käytyä eräällä lammastilalla loppuvuodesta 2018. Aluehallintoviraston lisäksi Ruokavirasto teki asiassa tutkintapyynnön.

Poliisi epäilee, että laittomasti teurastettujen lampaiden lihaa on myyty elintarvikkeiksi ilman asianmukaista valvontaa tai tarkastuksia.

–  Tutkintapyyntöjen perusteella oli syytä epäillä, että lampaita oli myyty tiloilta epävirallisille toimijoille -- Lampaan lihojen myynnin osalta rikoshyödyn on arvioitu olevan bruttona yli 200  000 euroa ja nettona yli 100  000 euroa, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Rikoshyödystä noin 30  000 euroa saatiin takavarikkoon esitutkinnan aikana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Teurasjätteitä hävitetty lainvastaisesti

Epäily törkeästä ympäristön turmelemisesta liittyy teurasjätteiden hävittämiseen. Jätteet olisi pitänyt toimittaa niille tarkoitettuun käsittelylaitokseen, mutta poliisin mukaan näin ole tehty. Näin on vältytty jopa kymmenientuhansien eurojen kuluilta, poliisi sanoo.

Esitutkinnassa on kuultu epäiltyinä erilaisiin rikoksiin yhteensä 34 henkilöä, joista suurin osa on lammastilallisia. Kuuden ihmisen osalta poliisi katsoi, ettei rikosta ole syytä epäillä. Pääepäilty on ollut asian vuoksi vangittuna ja useita muita epäiltyjä pidätettyinä.

Esitutkinta on valmistunut ja asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.

---

Korjattu klo 19: Lammastila, jolla viranomaiset kävivät loppuvuodesta 2018, ei kuulunut pääepäillylle.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi