play

Liitto: Päiväkoteja uhkaa lastenhoitajien joukkopako alalta

Lastenhoitajat kantavat huolta muun muassa lasten hyvinvoinnista ja henkilöstön jaksamisesta, JHL kertoo. LEHTIKUVA / Timo Heikkala

Lastenhoitajat kantavat huolta muun muassa lasten hyvinvoinnista ja henkilöstön jaksamisesta, JHL kertoo. LEHTIKUVA / Timo Heikkala

STT-Lehtikuva

Lastenhoitajat ovat vakavasti työhönsä uupuneita, varoittaa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL). Sen mukaan pako alalta on jo alkanut eikä esimerkiksi sijaisuuksiin löydy tekijöitä.

Liitto kertoo, ettei se ole koskaan saanut yhtä paljon yhteydenottoja lastenhoitajilta kuin kolmen viime vuoden aikana. Lastenhoitajat kantavat huolta muun muassa lasten hyvinvoinnista ja henkilöstön jaksamisesta.

–  Emme voi antaa tilanteen jatkua tällaisena ja vain seurata, kun lastenhoitajat väsyvät ja menettävän työkykynsä, sanoo tiedotteessa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Liitto vaatii opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä eduskunnan sivistysvaliokunnalta selvityksiä tilanteen syistä sekä mahdollisia muutoksia varhaiskasvatuslakiin henkilöstörakenteen osalta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

JHL vaatii pikaista muutosta kasvatusvastuullisen henkilöstön ja lasten välisen suhdeluvun tarkasteluun. Niemi-Laineen mukaan suhdeluvun tarkastelu koko päiväkodin tasolla vaarantaa lasten turvallisuuden ja aiheuttaa kohtuutonta huolta lastenhoitajissa.

–  Lastenhoitajat ovat usein vastuussa koko lapsiryhmästä yksin, kun ryhmän muut mitoitukseen laskettavat henkilöt ovat kokouksissa, tapaamisissa, koulutuksessa, suunnittelemassa työtään tai sairaana. Pahimmillaan ulkona on ollut yli 50 lasta, joukossa myös erityistä tukea ja hoitoa tarvitsevia lapsia. Tämän lapsimäärän kanssa on ollut vain kolme lastenhoitajaa ja yksi avustaja, Niemi-Laine kertoo.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi