Lentoliikenne uhkaa pysähtyä ja satamat seisahtaa lakon takia
Lentoliikenteeseen on tulossa laaja lakko helmikuun alussa. Kuva: Emmi Korhonen
Lentoliikenteeseen on tulossa laaja lakko helmikuun alkupäivinä. Poliittiseen työtaisteluun osallistuvien ammattiliittojen mukaan lakko voi käytännössä sulkea lentokentät jopa kokonaan kahdeksi päiväksi.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoo, että lakko vaikuttaa kaikkien Finavian lentoasemien toimintaan Hallin ja Utin kenttiä lukuun ottamatta.
– Muutama kunnallisesti omistettu lentokenttäyhtiö on tämän toiminnan ulkopuolella, sanoi JHL:n väliaikainen puheenjohtaja Håkan Ekström tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Lakko alkaa vuorokauden vaihduttua torstaina 1. helmikuuta ja se päättyy puoliltaöin perjantai-iltana 2. helmikuuta. Lakkoon osallistuvat Ilmailualan Unioni IAU, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, JHL sekä Palvelualojen ammattiliitto PAM. Lisäksi Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) on mukana itsenäisenä toimijana ja päättää erikseen toimiensa laajuuden.
Ammattiliittojen edustajat arvioivat perjantaina tiedotustilaisuudessa, että toteutuessaan lakon piirissä olisi noin 6 600 työntekijää Suomen lentokentillä. Ihmisten henkeen ja terveyteen vaikuttavat toimet sekä Puolustusvoimien toimintakykyyn vaikuttavat toimet on rajattu pois työtoimista.
Finnair kertoi perjantaina arvioivansa ilmoitettujen työtaistelutoimien vaikutuksien laajuutta lentoihinsa. Yhtiön mukaan nyt jo on kuitenkin selvää, että työtaistelutoimet tulevat vaikuttamaan yhtiön toimintaan merkittävästi ja lentoja joudutaan perumaan.
Finnairilla on 1.–2. helmikuuta noin 60 000 asiakasta, joiden matkasuunnitelmiin lakko voi vaikuttaa. Yhtiö kertoi tiedotteessa, että se tarjoaa asiakkaille jo nyt mahdollisuutta vaihtaa lentonsa toiselle päivälle.
Ammattiliittojen edustajat korostivat, että lakko ei ole suunnattu työnantajia vastaan. Kyseessä on poliittinen työtaistelu, jolla vastustetaan Suomen hallituksen ajamia linjauksia, joilla heikennetään työttömien ja työssäolevien asemaa suomalaisessa työelämässä.
– Ymmärrämme sen, että tästä aiheutuu matkustajille haittaa. Ja varmaan joudutaan kaikennäköisiä uudelleenjärjestelyjä suorittamaan, mutta sille haen tässä vähän ymmärrystä, että samanlaisia työntekijöitä myös ovat lentokenttien ja lentoliikenteen työntekijät kuin kaikki muutkin, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko muistutti.
SLL:n puheenjohtaja Vesa Uuspelto totesi, että Liikennelentäjäliittoa ei ole perinteisesti nähty osallistumassa mielenilmauksiin.
– Ehkä se, että olemme mukana, kertoo siitä, että huoli on syvä, Uuspelto sanoi.
– Edelleen on minun mielestäni mahdollista löytää ratkaisu, jolla tästä päästään eteenpäin ilman tätä työtaistelua, mutta aika näyttää.
Iltapäivän tiedotustilaisuudessa liitot vihjaisivat, että helmikuun alkuun liittyen on odotettavissa vielä lisää ilmoituksia poliittisista työtaistelutoimista. AKT tiedottikin hetken päästä olevansa lentoliikennettä laajemmin mukana helmikuun 1. ja 2. päivän mielenilmauksessa.
AKT:n osalta mukana ovat liki kaikki toimialat ja työnseisaukset koskevat noin 160:tä yritystä ja yli 20 000:ta työntekijää. Lentokenttien ohella lakon piirissä ovat kuorma-autoala, linja-autoala, matkahuoltoala, kaupan automiehet, säiliöauto- ja öljytuoteala, matkatoimistoala, terminaalitoiminta, huolinta-ala, huoltokorjaamot, AKT:n Viking Linen työntekijät ja ahtausliikkeiden toimihenkilöt ja ahtausala.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi