play

Maastopalo saatu hallintaan Kalajoella – sammutustehtävissä yhä runsaasti yksiköitä ja kaksi helikopteria

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kahden maissa iltapäivällä. LEHTIKUVA  / HANDOUT / JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kahden maissa iltapäivällä. LEHTIKUVA / HANDOUT / JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOS

STT-Lehtikuva

Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla voimakkaasti levinnyt maastopalo on saatu hallintaan. Sammutustyöt jatkuvat pelastuslaitoksen mukaan läpi yön. Tuulen tyynnyttyä pelastuslaitoksen tavoite on paloalueen rajaus, ettei palo aamulla tuulen uudelleen noustessa lähtisi enää leviämään.

–  Voi sanoa, että palo on saatu hallintaan. Ensi yönä sammutustoimien pitää onnistua, ettei se huomenna lähde uudestaan palamaan, valmiuspäällikkö Markus Vehkoja Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kertoi STT:lle maanantaina illalla.

Palopaikka sijaitsee Raution kylästä noin 7 kilometriä lounaaseen. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kahden maissa iltapäivällä. Maastopalo levisi voimakkaimmillaan 500–600 metrin rintamalla, Jokilaaksojen pelastuslaitos tiedotti. Maastopalosta syntyi myös uusia paloja.

Paloalueen koko on tarkentunut hieman reiluun 60 hehtaariin, pelastuslaitos tiedotti myöhään maanantai-iltana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Kivikkoista metsämaastoa, jota on hankala sammuttaa, Vehkoja sanoo.

Useita kymmeniä yksiköitä sammutustöissä

Jokilaaksojen pelastuslaitos kertoi seitsemän aikaan , että paikalla oli 24 ajoneuvoa ja noin 75 ihmistä sammuttamassa maastopaloa. Lisäksi kohteessa oli Rajavartiolaitoksen helikopteri. Kymmeneltä illalla palopaikalla oli yhä yli 70 ihmistä sammutustöissä.

Illalla sammutustehtäviin on saatu Rajavartiolaitoksen helikopterin lisäksi Puolustusvoimien helikopteri, pelastuslaitos kertoo. Lisäksi tehtävään on hälytetty Puolustusvoimien maastokelpoista kuljetus- ja maastopalokalustoa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yksi pelastuslaitoksen henkilöstöön kuuluva on loukkaantunut lievästi saatuaan toistakymmentä ampiaisen pistoa, Jokilaaksojen pelastuslaitos tiedottaa.

Maastopalon savua levinnyt naapurikuntiin saakka

Savunmuodostus maastopalosta on ollut runsasta. Savuhavaintoja on tullut muun muassa Nivalan ja Haapajärven suunnalta.

–  Naapurikuntiin asti tullut Kalajoen savuja, Vehkoja kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Syttymissyy arvioidaan myöhemmin, pelastuslaitos kertoo. Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi