play

Mahdollisuus nähdä revontulia on yhä hieman tavallista korkeampi, pilvet haittaavat näkyvyyttä

Pohjoisessa Suomessa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana. Kuva elokuulta Suomussalmelta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pohjoisessa Suomessa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana. Kuva elokuulta Suomussalmelta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Revontulien todennäköisyys on yhä hieman tavallista korkeampi, kertoo Ilmatieteen laitos.

Revontulien näkymiselle on sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Etelä- ja Keski-Suomessa kohtalainen mahdollisuus, mutta sään ennustetaan olevan laajasti pilvistä. Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana.

Etelärannikolla pilvipeite voi repeillä yön aikana.

Viime yöksi luvattu massapurkaus saapui ilmakehään vasta sunnuntaina päivällä, joten toisin kuin aiemmin oli ennustettu, ei revontulia olisi todennäköisesti näkynyt.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  En tiedä, olisiko välttämättä näkynyt kovin hyvin, vaikka olisi ollut selkeää, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta.

Vallan mukaan revontulet ovat voineet näkyä hyvin esimerkiksi Kanadassa.

Marraskuu alkaa lämpimänä

Ensi viikko alkaa Vallan mukaan vuodenaikaan nähden lämpimänä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Valta kertoo, että Lapissakin ollaan laajasti plussan puolella maanantaista alkaen, minkä vuosi lumet voivat alkaa sulaa. Tiistaina Keski- ja Pohjois-Lapissa voi olla useita asteita lämmintä.

Alkuviikolle ennustetaan poutaista säätä.

–  Lähimmät pari vuorokautta ovat pääosin poutaisia, maan keski- ja pohjoisosissa voi olla vähäisiä sateita, Valta sanoo.

Viikon keskivaiheilla saapuu sateita, jotka satavat etelässä vetenä ja pohjoisessa lumen ja veden sekoituksena.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Etelä-Suomessa lämpötilat liikkuvat viiden ja kymmenen asteen välillä. Viikonloppuna saattaa olla luvassa pientä viilenemistä, mutta pakkasia ei ole näköpiirissä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi