Marin kertoo käyttäneensä lomansa aika useita päiviä Uniper-kysymyksiin, Uutissuomalaisen mukaan Marin ei kuitenkaan kutsunut koolle Saarikon ehdottamaa kokousta
Marin kertoo selvitelleensä Fortumiin ja Uniperiin liittyviä asioita myös lomallaan. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo käyttäneensä heinäkuussa lomansa aikana useita päiviä Suomen valtion enemmistöomistamaan Fortumiin ja sen saksalaiseen tytäryhtiöön Uniperiin liittyvien kysymysten äärellä. Hän kirjoittaa STT:lle lähettämässään viestissä, että yhtiöomistusten tilannetta on käyty läpi talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 28. kesäkuuta ja ministereille on toimitettu kesällä useaan otteeseen informaatiota asiasta.
– Lisäksi omistajaohjausosasto on käynyt asiaa muutoin läpi avainministerien kanssa. Ministeri Saarikko on kertonut, että omistajaohjausosastolta saatu informaatio on ollut tuossa tilanteessa riittävää, Marin kirjoittaa.
Hän lisää keskustelleensa omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) kanssa tilanteesta sen eri vaiheissa ja olleensa myös yhteydessä Saksan liittokansleriin Olaf Scholziin 9. ja 21. päivä heinäkuuta.
– Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokous on pidetty kirjallisella menettelyllä 21.7., kun päätösesitys on ollut olemassa, Marin kirjoittaa.
Uniperin pelastuspaketti julkistettiin seuraavana päivänä.
Uutissuomalainen: Saarikko ehdotti ministerivaliokunnan kokousta
Marin kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Uutissuomalainen oli kertonut, että valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ehdotti heinäkuussa talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokousta Uniper-sopimuksen vuoksi, mutta pääministeri Marin ei kutsunut sitä koolle. Kokouksen aiheena olisivat olleet Fortumin, Uniperin ja Saksan valtion välillä tuolloin käydyt neuvottelut.
Uutissuomalaisen mukaan Saarikko oli ollut asiasta Mariniin ja Tuppuraiseen epävirallisesti yhteydessä aikana, jolloin sekä Saarikko että Marin olivat lomalla.
Saarikko kertoo Uutissuomalaiselle, että koska kokousta ei järjestetty, hän hankki tietoa asiasta valtion omistajaohjausyksikön virkakunnalta. Järjestettyihin kahteen informaatiokokoukseen osallistui myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).
Saarikon esikunnasta kerrottiin STT:lle, ettei asiaa haluta kommentoida tämän tarkemmin.
Tuppurainen: Kaikki tieto on toimitettu ministerivaliokunnan jäsenille
Omistajaohjausministeri Tuppurainen sanoo STT:lle hoitaneensa Uniper-asiaa kesällä päivittäin, kaikkina vuorokauden aikoina ja kaikkina viikonpäivinä. Hän huomauttaa, että varsinaisten kokousten lisäksi ministerivaliokuntaa informoitiin asiasta useaan kertaan.
– Olen huolehtinut siitä, että talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenet ovat saaneet jatkuvasti päivittyvän muistion asiasta, ja tämä muistio on lähetetty 4., 12. ja 19. heinäkuuta, Tuppurainen sanoo.
Hänen muistiinpanojensa mukaan ministeri Saarikolle järjestettiin vielä erikseen 19. heinäkuuta iltapäivällä Teams-palaveri, jossa mukana oli omistajaohjausosaston virkamies, ja lisäksi Tuppurainen itse puhui hänen kanssaan puhelimessa.
Tuppurainen vakuuttaa huolehtineensa siitä, että koko ministerivaliokunta on ollut kattavasti informoituna asiasta.
– Siinä määrin kun on ollut tietoa saatavilla, kaikki on toimitettu talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenille.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi