Marin: On riski uusista rajoituksista, jos koronatilanne vaikeutuu
SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin (vas.) ja vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo Flow Festivalin aloittavassa paneelikeskustelussa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Suomessa saatetaan tarvita koronaan liittyviä rajoituksia mahdollisesti vielä tulevaisuudessa, jos pandemian tilanne vaikeutuu. Marin ja usea muu poliitikko kommentoi musiikki- ja tapahtuma-alan tilannetta Flow Talks Music -paneelikeskustelussa Helsingissä perjantaina.
– Valitettavasti joudun sanomaan, että epävarmuus tulee jatkumaan. Mutta en olisi missään nimessä valmis ottamaan niitä (rajoituksia) käyttöön nyt. Korona on muuttunut lievempään suuntaan, ja meidän on pidettävä yhteiskunta auki, Marin sanoi.
Jos pandemiasta on syntynyt jotain hyvää, se on pääministerin mukaan se, että kulttuurin toimijat ovat ryhtyneet entistä tiiviimpään yhteistyöhön.
Kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen sanoi, että olisi väärin, jos perusoikeuksia koskeva säädös otettaisiin käyttöön.
– Nythän muun muassa ulkomaanmatkailu on vapautunut. Samoin esimerkiksi THL:n johtaja Mika Salminen on sanonut, että korona kannattaisi poistaa yleisvaarallisten tautien listalta.
Opposition perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa myönsi, että koronatoimissa on onnistuttu Suomessa melko hyvin. Hallituksen linja koronarajoituksissa on kuitenkin ollut hänen mukaansa poukkoileva.
Pääministeri Marin myönsi, että Suomen tartuntatautilaki on sekava ja pirstaleinen.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramo painotti, että enää ei saa käydä niin, että kulttuuriala joutuu kärsimään siitä syystä, että ei ole etukäteen varauduttu tartuntoihin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi