play

EU-komissio ehdottaa: Kaikkien jäsenmaiden tavoiteltava kaasun kysynnän vähentämistä 15 prosentilla

Erityisesti Saksa on ollut huolissaan siitä, vähentääkö Venäjä kaasutoimituksia kostona EU:n pakotteista. Saksaan johtava Nord Stream 1 -kaasuputki on ollut huoltokatkolla heinäkuun 11. päivästä lähtien. LEHTIKUVA/AFP

Erityisesti Saksa on ollut huolissaan siitä, vähentääkö Venäjä kaasutoimituksia kostona EU:n pakotteista. Saksaan johtava Nord Stream 1 -kaasuputki on ollut huoltokatkolla heinäkuun 11. päivästä lähtien. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

EU-komissio ehdottaa, että kaikkien jäsenmaiden tulisi tavoitella kaasun kysynnän vähentämistä 15 prosentilla elokuun alusta maaliskuun loppuun. Asiasta kertoo EU-komissio tiedotteessa sekä komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tiedotustilaisuudessa.

Vähennystä on tarkoitus verrata maiden keskiarvoiseen kaasun kulutukseen viitenä edellisenä vuonna samalla ajanjaksolla.

Hätätilanteessa komissio voisi rajoittaa kaasun kysyntää myös pakolla neuvoteltuaan jäsenmaiden kanssa. Tällainen tilanne voisi tulla eteen, jos olisi olemassa huomattava vaara vakavasta kaasupulasta tai poikkeuksellisen suuresta kaasuntarpeesta.

Komissio haluaa uudistuksen voimaan asetuksella. Tämä tarkoittaa sitä, että sitä on sovellettava kaikissa jäsenmaissa automaattisesti, kun asetus astuu voimaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tavoitteilla komissio haluaa varmistaa jo nyt, että kaasua riittää myös talvella.

–  Korvaamalla kaasua muilla polttoaineilla ja säästämällä energiaa tänä kesänä kaasua voidaan varastoida talveksi enemmän, komissio sanoo tiedotteessa.

Venäjän uskotaan jatkossakin rajoittavan kaasun toimittamista.

–  Venäjä kiristää meitä. Venäjä käyttää energiaa aseena. Olipa kyse sitten osittaisesta tai kokonaisesta (kaasun) katkaisemisesta, Euroopan on oltava joka tapauksessa valmiina, von der Leyen sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Komissio toivoo jäsenmaiden aloittavan myös valistuskampanjoita

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti tiistain ja keskiviikkona välisenä yönä, että Venäjän energiajätti Gazprom täyttää kaikki velvoitteensa "täysin" ja Eurooppa alkaa saada jälleen kaasua kaasuputken kautta. Saksaan johtava Nord Stream 1 -kaasuputki on ollut huoltokatkolla heinäkuun 11. päivästä lähtien.

Putin on myös sanonut, että jos pakotteisiin liittyviä kiistoja ei saada ratkaistua, kaasun tuontia rajoitetaan tiukasti. Erityisesti Saksa on ollut huolissaan siitä, vähentääkö Venäjä kaasutoimituksia kostona EU:n pakotteista, jotka Venäjälle on määrätty maan hyökättyä Ukrainaan.

Komission ehdotuksen mukaan jäsenmaiden on tehtävä suunnitelmansa kaasun käytön vähentämisestä syyskuun loppuun mennessä. Niiden on tämän jälkeen kahden kuukauden välein raportoitava komissiolle suunnitelman etenemisestä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jäsenmaille asetettujen tavoitteiden lisäksi komissio lisää jäsenmaiden riippumattomuutta venäläisestä kaasusta nopeuttamalla kaasun yhteisostoja EU:ssa.

Komissio on myös tehnyt suunnitelman, jossa esitetään jäsenmaille erilaisia toimenpiteitä, joilla ne voivat vähentää kaasun kysyntää. Komissio esimerkiksi suosittaa jäsenvaltioita aloittamaan valistuskampanjoita lämmityksen ja viilennyksen vähentämiseksi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi