play

Metron ja raitiovaunujen aikatauluissa poikkeuksia tiistaina ja keskiviikkona

Pääkaupunkiseudulla metro kulkee poikkeusaikataulussa tiistaina ja keskiviikkona Helsingin raidetyöntekijöiden tiistaisen mielenilmauksen vuoksi. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Pääkaupunkiseudulla metro kulkee poikkeusaikataulussa tiistaina ja keskiviikkona Helsingin raidetyöntekijöiden tiistaisen mielenilmauksen vuoksi. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

STT-Lehtikuva

Pääkaupunkiseudulla metro kulkee poikkeusaikataulussa tiistaina ja keskiviikkona, kertoo Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL). Lisäksi raitiovaunuliikenteessä voi olla tiistaina häiriöitä.

Syynä poikkeuksiin on HKL:n mukaan Helsingin raidetyöntekijöiden tiistainen mielenilmaus.

Metroliikenne ajaa tiistaina ja keskiviikkona harvennetun aikataulun mukaisesti. Raitiovaunuliikennettä pystyttäneen liikennöimään suunniteltujen aikataulujen mukaisesti, HKL arvioi. Häiriöt metro- ja raitiovaunuliikenteessä ovat kuitenkin mahdollisia, jos rataverkossa tai kalustossa tapahtuu vikaantumisia.

Huoltojen viivästymisen ja siitä aiheutuvan kalustopulan vuoksi metroliikenteessä ajetaan harvennettua liikennettä myös keskiviikkona, ja häiriöt ovat mahdollisia erityisesti keskiviikkoaamuna.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi