play

Mies löytyi hukkuneena paljusta Juvalla – poliisi epäilee henkirikosta

Itä-Suomen poliisin tiedotteen mukaan vainajassa näkyi jälkiä, jotka ovat saattaneet syntyä ulkoisesta väkivallasta. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Itä-Suomen poliisin tiedotteen mukaan vainajassa näkyi jälkiä, jotka ovat saattaneet syntyä ulkoisesta väkivallasta. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Poliisi tutkii mahdollista henkirikosta Juvalla Etelä-Savossa. Noin 40-vuotiaan miehen epäillään hukkuneen pieneen paljuun lauantaina Juvan keskustassa sijaitsevan asunnon pihalla.

Itä-Suomen poliisin mukaan vainajassa näkyi jälkiä, jotka ovat saattaneet syntyä ulkoisesta väkivallasta. Tapausta tutkitaan tällä hetkellä epäiltynä tappona.

Poliisi on pidättänyt 35-vuotiaan miehen, jonka epäillään olleen paikalla vainajan kanssa samaan aikaan lauantaina alkuillasta.

–  Tämänhetkinen käsitys on se, että he ovat olleet kahdestaan. Asunnolla on kuitenkin ollut runsaasti ihmisiä aiemmin. Tässä vaiheessa yritetään selvittää, mitä on tapahtunut, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Häkkinen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Epäilty on Häkkisen mukaan sanonut, että hänellä ei ole mitään tekemistä toisen miehen kuoleman kanssa. Useita naapuriston asukkaita on alustavasti kuulusteltu. Poliisi pyrkii selvittämään, onko kyseessä rikos vai tapaturma.

Hätäkeskus välitti tiedon vainajasta poliisille alun perin normaalina kuolemansyyn selvittämiseen liittyvänä tehtävänä. Paikan päällä kuitenkin heräsi epäilys mahdollisesta henkirikoksesta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi