play

Mika Aaltola presidentinvaaleista: "En aio" – ulkopoliittisen instituutin johtaja reagoi Helsingin Sanomissa lauantaina julkaistuun henkilökuvaan itsestään

Aaltolan nimi on noussut esille kuluvan vuoden presidenttigallupeissa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Aaltolan nimi on noussut esille kuluvan vuoden presidenttigallupeissa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola toppuuttelee puheita mahdollisesta presidenttiehdokkuudestaan.

–  Presidentin vaaleihin en aio, Aaltola kirjoitti verkkopalvelu Twitterissä lauantaina.

Hän reagoi Helsingin Sanomissa aiemmin lauantaina julkaistuun henkilökuvaan itsestään.

Ulkopolitiikkaa ja Ukrainan sotaa aktiivisesti kommentoivan Aaltolan nimi on noussut esille kuluvan vuoden presidenttigallupeissa. Lokakuussa Ilta-Sanomien presidenttigallupissa 44 prosenttia vastaajista kertoi, että saattaisi kuvitella äänestävänsä Aaltolaa. Luku oli kohentunut 12 prosenttiyksikköä edellisestä kyselystä toukokuusta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Aaltola oli lokakuun kyselyn suosituin ehdokas. Hän ohitti niukasti ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin (kesk.), jotka on usein nähty vastaavien gallupien kärkisijoilla.

Aaltola on sanonut pitävänsä ehdokkuuttaan hyvin epätodennäköisenä, mutta hän ei suoranaisesti ole kieltäytynyt siitä. Hän on perustellut ehdottoman kieltäytymisen puutetta tasavaltalaisuudella.

Toista peräkkäistä kauttaan presidenttinä toimivan Sauli Niinistön seuraaja valitaan alkuvuonna 2024.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi