play

Ministeri Paatero Demokraatille: Hallitus aikoo tuplata karenssijakson, joka rajaisi ylimpien virkamiesten siirtymistä uusiin työtehtäviin

Paateron mukaan lakiesitys voidaan antaa ehkä jo ensi viikolla. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Paateron mukaan lakiesitys voidaan antaa ehkä jo ensi viikolla. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

STT-Lehtikuva

Hallitus aikoo esittää virkamiesten uusiin töihin siirtymistä rajaavan karenssin maksimiajan kaksinkertaistamista vuoden mittaiseksi, kertoo kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) Demokraatille.

Paatero kertoo, että järjestely koskisi vain noin satakuntaa erikseen nimettyä korkeaa virkaa, kuten ministeriöiden kansliapäällikköjä, oikeuskansleria ja Puolustusvoimain komentajaa.

Ministerin mukaan on ollut joitakin tilanteita, joissa nykyistä pidemmille karensseille olisi ollut tarvetta. Esimerkiksi hän nostaa tapauksen, jossa Puolustusvoimain entinen komentaja Jarmo Lindberg perusti karenssiaikana konsulttiyhtiön, jonka kautta hän myöhemmin konsultoi Suomen hävittäjähankinnan kilpailutukseen osallistuvaa Lockheed Martin -yhtiötä.

–  Lähtökohta on, ettei 12 kuukauden karenssia tarvitsisi juuri jatkossakaan käyttää, Paatero sanoo lehdelle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paatero sanoo, että lakiesitys asiasta voitaisiin antaa mahdollisesti jo ensi viikolla. Lisäksi hallituksessa on Paateron mukaan aikomus laajentaa sidonnaisuusilmoitukset koskemaan ministereiden erityisavustajia.

Vuosi oli alkuperäinen ehdotus

Valtionhallinnon karenssisopimuksia on voitu laatia vuodesta 2017 asti. Niiden tarkoitus on suojata arkaluotoiseksi arvioidun tiedon kulkeutumista julkishallinnosta yksityiselle sektorille.

Karenssi aktivoidaan tarvittaessa, jos se nähdään tarpeelliseksi työntekijän seuraavan työpaikan vuoksi. Karenssijakson ajalta valtio maksaa korvauksen työntekijän aiemman palkan perusteella, minkä jälkeen työntekijä on vapaa siirtymään uuden työnantajan palvelukseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tällä hetkellä karenssi voi kestää enintään kuusi kuukautta. Kukin valtion ministeriö tai virasto arvioi erikseen karenssisopimuksen tarvetta rekrytointeja tehdessään.

Kun lainsäädäntöä asiasta valmisteltiin, karenssin maksimipituudeksi ehdotettiin vuotta, mutta eduskunta pudotti ajan puoleen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi