play

Ministeri Saarikko: Kriisiajat eivät ole muuttaneet Suomen suhtautumista EU:n velkaantumissääntöihin

Jäsenmailla on ollut varsin erilaisia näkemyksiä siitä, miten velkaantumista tulisi jatkossa hillitä. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan Suomi painottaa sitä, että jäsenmaat sitoutuvat velkakestävyyteen ja toisaalta tekevät itse ratkaisuja taloudestaan. LEHTIKUVA/AFP

Jäsenmailla on ollut varsin erilaisia näkemyksiä siitä, miten velkaantumista tulisi jatkossa hillitä. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan Suomi painottaa sitä, että jäsenmaat sitoutuvat velkakestävyyteen ja toisaalta tekevät itse ratkaisuja taloudestaan. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Suomen näkemys EU:n budjettisääntöjen tulevaisuudesta on yhä ennallaan, sanoo valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.). Näin on ministerin mukaan siitä huolimatta, että talouden olosuhteet ovat muuttuneet ja kriisiajat näyttävät vain jatkuvan.

Jäsenmailla on ollut varsin erilaisia näkemyksiä siitä, miten velkaantumista tulisi jatkossa hillitä. Saarikon mukaan Suomi painottaa sitä, että jäsenmaat sitoutuvat velkakestävyyteen ja toisaalta tekevät itse ratkaisuja taloudestaan.

–  Me painotamme velkakestävyyden merkitystä edelleen siitä huolimatta, että asia on myös itsellemme vaikea. Silloin meidän viestimme on erityisen painava, Saarikko sanoi toimittajille ennen euroryhmän kokousta maanantaina.

Hän viittaa siihen, että Suomella itsellään on ollut jo pidempään vaikeuksia pitää julkisen talouden velan määrä sallituissa rajoissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tavallisina aikoina niin sanottu EU:n vakaus- ja kasvusopimus määräisi jäsenmaita esimerkiksi pitämään julkisen talouden alijäämän korkeintaan kolmessa prosentissa ja julkisen talouden velan 60 prosentissa bruttokansantuotteesta.

Koronapandemian alussa vuonna 2020 tehtiin mahdolliseksi poikkeaminen julkisen talouden vaatimuksista. Talouskurin höllennyksiä on päätetty jatkaa ensi vuoden loppuun asti.

"Sääntöjen täytyy ottaa olosuhteet huomioon"

Euroopan komission on määrä kertoa suuntaviivoistaan vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamiseksi keskiviikkona. Uudistustyö on lykkääntynyt useaan otteeseen. Varsinainen esitys se ei vielä ole, Saarikko korostaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hänen mukaansa korona-aikana kaikilla oli vielä mahdollisuus toivoa, että kyseessä on ainutkertainen kriisi. Näin ei kuitenkaan ole.

–  Sen takia sääntöjen on pakko palata, mutta totta kai niiden täytyy ottaa olosuhteet huomioon. Olen aistivinani, että komissio tavoittelee sellaista säännöstöä, joka olisi enemmän yksilöity, räätälöity kullekin jäsenmaalle. Siinä on sekä hyviä että huonoja puolia.

Tarkemmista yksityiskohdista Saarikko vaikenee toistaiseksi ja huomauttaa, että komission ensimmäisistä suuntaviivoista liikkuu paljon huhuja.

–  Ennen kuin esitys on julki, sitä on hankala kommentoida, koska yksityiskohdat voivat olla hyvinkin merkittäviä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi