play

Poliisi saamassa valmiiksi 12 vuoden takaisen henkirikoksen tutkinnan – uhrin ruumista ei ole löytynyt

STT-Lehtikuva

Poliisi on saamassa valmiiksi yli 12 vuotta sitten Turussa tapahtuneen henkirikoksen tutkinnan. Vuonna 2012 kadonnut nainen tapettiin poliisin mukaan teräaseella Turussa sijaitsevassa asunnossa ja sen rappukäytävässä. Henkirikos tapahtui poliisin mukaan 21. tammikuuta 2012 aamuyöllä.

Taposta epäillään tapahtuma-aikaan parikymppistä naista. Hän on kiistänyt epäillyn rikoksen, kertoo tutkinnanjohtaja Tuomas Kuure. Nainen oli vangittuna kesäkuussa 2012, mutta viimeisemmän aktiivisen tutkinnan aikana häntä ei ole vangittu.

Poliisi otti henkirikoksen uudelleen tutkintaan viime vuoden elokuussa. Loppuvuodesta poliisi pyysi tietoja sillasta, jolta uhrin ruumis oli mahdollisesti hävitetty. Etsinnöissä ei löydetty seikkoja, jotka olisi pystytty yhdistämään epäiltyyn rikokseen. Uhrin ruumista ei siis ole löytynyt. Kuure sanoo, että päätöstä ei ole tehty vielä siitä, jatketaanko etsintöjä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi