Äidin epäillään yrittäneen murhata poikansa hotellissa Helsingissä – poliisi sai esitutkinnan valmiiksi
Helsingin poliisilaitos kertoi keskiviikkona saaneensa valmiiksi esitutkinnan jutussa, jossa 47-vuotiaan äidin epäillään yrittäneen murhata yläkouluikäisen poikansa.
Epäilty teko tapahtui helsinkiläisessä hotellissa tammikuussa, poliisi kertoo. Poliisin mukaan epäilty ja uhri ovat ulkomaan kansalaisia, ja he olivat vain käymässä Suomessa.
Pojalle aiheutui fyysisiä vammoja, mutta hän toipui poliisin mukaan vammoistaan nopeasti.
Poliisin mukaan epäilty soitti itse hätäkeskukseen.
Epäillyssä teossa käytettiin lääkeaineita ja teräasetta. Rikoksesta epäilty äiti myönsi hankkineensa teräaseen ja lääkkeet sekä suunnitelleensa tekoa etukäteen, poliisi kertoo. Poliisin mukaan epäilty myös kertoi esitutkinnassa näkemyksensä siitä, mitkä seikat johtivat epäiltyyn tekoon.
Asia on siirtynyt syyteharkintaan.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi