play

Naamioituneet mielenosoittajat polttivat Turkin suurlähetystöllä Helsingissä presidentti Erdoganin kuvan – poliisi tutkii kunnianloukkauksena

Turkin suurlähetystö Helsingissä sijaitsee Ullanlinnassa Kaivopuistoa vastapäätä.

Turkin suurlähetystö Helsingissä sijaitsee Ullanlinnassa Kaivopuistoa vastapäätä. Kuva: Antti Hämäläinen / Lehtikuva

Jecaterina Mantsinen, Sanna Nikula / STT

Mielenosoittajat polttivat sunnuntaina Helsingissä Turkin suurlähetystöllä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin kuvan. Poliisi tutkii asiaa kunnianloukkauksena.

Helsingin poliisilaitoksen hälytys- ja valvontayksikön johtaja, ylikomisario Heikki Porola sanoo, että tapahtuma tuli poliisin tietoon, kun lähistöllä ollut partio näki tapahtumat.

–  Kun siellä on jotain poltettu yleisellä paikalla, se herättää kiinnostusta ja kun on todettu, että kuvassa on Turkin presidentti, on syytä epäillä, että kunnianloukkausrikos tapahtunut, Porola sanoo STT:lle.

Porolan mukaan yksin kuvan polttaminen voi olla rikos.

–  Jos poltetaan kuva, josta joku voidaan tunnistaa, se voi täyttää tunnusmerkistön.

Porola sanoo, että mielenosoituksesta ei ollut tehty poliisille ennakkoilmoitusta. Osallistujia oli hänen mukaansa noin parikymmentä ja he olivat naamioituneita. Paikalta otettiin kiinni neljä ihmistä, jotka on sittemmin vapautettu. Kunnianloukkauksen lisäksi asiassa epäillään virkamiehen vastustamista ja niskoittelua.

Mielenosoituksen järjestäneen Kurdistanin puolesta -toimintaryhmän medialle lähettämän tiedotteen mukaan poliisi käytti yhteen mielenosoittajaan pippurikaasua. Porola sanoo, ettei hänen tiedossaan ole, että kaasua olisi käytetty.

Porola sanoo, ettei ole mitään erityistä syytä, miksi poliisi ei tiedottanut tapahtumista oma-aloitteisesti.

–  Eihän me tiedoteta valtaosasta tapahtumia. Meille tulee satoja ja tuhansia tehtäviä, ja emme me niistä rikosilmoituksista tiedottele. Oikeastaan on hyvin harvinaista, että poliisi tiedottaa tapahtumista.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pitää tapahtumaa valitettavana. Hän kommentoi asiaa niukkasanaisesti eduskunnassa toimittajille.

–  Nämä ovat kaikki valitettavia tapahtumia. Poliisi tutkii niitä ja puuttuu niihin asianmukaisesti Suomessa, Haavisto sanoi.

Hänen mukaansa Turkin kanssa ei ole ollut tästä asiasta mitään hänen tiedossaan olevia yhteyksiä. Haavisto arvelee Turkin saaneen ne tiedot, mitkä ovat olleet julkisuudessakin eli että poliisi tutkii tapausta.

–  Yhteydenpito Turkkiin on nyt liittynyt tähän kolmikantatapaamisten jatkamiseen ja siihen on tullut vahvistus, että 9. maaliskuuta voidaan jatkaa.

Kolmikantatapaamisessa on kyse Suomen, Ruotsin ja Turkin välisten Nato-keskustelujen jatkamisesta.

Haavisto sanoi, että valtioneuvoston jäsenet saavat tiedon kaikista turvallisuuskysymyksistä säännönmukaisesti. Hän ei tarkemmin vastannut kysymykseen siitä, milloin sai tiedon kuvan polttamisesta.

STT kysyi kommenttia myös sisäministeri Krista Mikkoselta (vihr.), mutta hän oli työmatkalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi