Nappaa tietoturvavinkit ja tutustu ruumisarkkua rakentavaan mieheen – näköislehti ilmestyy myös pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina
Oma ruumisarkun rakentaminen oli Matti Poutiaisen mielestä kaunis ajatus. Kuva: Heikki Rissanen
Pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina ilmestyvä näköislehti tarjoaa jälleen paljon luettavaa. Tulossa ovat muun muassa nämä jutut:
Maija Hokkanen (vas.) ja Sanna Kaasinen toimivat saattohoidon vapaaehtoisina. Kuva: Taru Hokkanen
Kenenkään ei pitäisi kuolla yksin. Näin toivovat Maija Hokkanen ja Sanna Kaasinen. He ovat saattohoidon vapaaehtoistyöntekijöitä ja läsnä monen viimeisillä hetkillä.– Jotkut saattavat nukahtaa hetkeksi, herätä sitten äkkiä ja sanoa, että kiitos kun olet siinä. En haluaisi kenenkään jäävän yksin siinä tilanteessa, sanoo Hokkanen.
Pertin edesottamuksista syntyi myös kirja. Kuva: Maria Ilonen
Pertti-koira sulatti someyleisön sydämet, vaikka esiintyikin humoristisella nimellä Pertti, perseilevä labradorinnoutaja. Monen suureksi suruksi Pertti menehtyi lokakuussa. Palaamme muistelemaan, millaisia olivat Pertin elämän iloiset päivät.
Nappaa vinkit tietoturvaan. Kuva: AOP/Ismo Pekkarinen
Apua, vastasin huijarin puheluun, ja salasanani on hukassa, mitä teen? Annamme kymmenen yksinkertaista vinkkiä tietoturvan parantamiseen.
Meren pohjassa pitkään levänneet hylyt ovat kuin aarreaittoja. Kuva: Timo Laaksonen
Koskemattoman laivan hylyn löytäminen merenpohjasta on äärimmäisen jännittävä kokemus, tietää meriarkeologian harrastaja ja hylkysukeltaja Timo Laaksonen.
Ruumisarkkua rakentamassa. Kuva: Jaakko Heiskanen
Matti Poutiainen, 78, rakentaa itselleen ruumisarkkua vanhan ladon laudoista. – Kyllähän kuolema minua pelotti hirveästi aiemmin, mutta ei enää. Kuolema ja siihen valmistautuminen ovat kauhean luonnollisia asioita, Poutiainen toteaa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi