play

Neljänsiä rokotuksia aikaistettiin, koska Euroopan koronatilanne on heikentymässä – osassa Suomea tehosterokotuksen voi saada jo tällä viikolla

EU:n terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Stella Kyriakides haluaa tehostaa suojatoimia koronaviruksen tulevien tartunta-aaltoja ennakoiden. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

EU:n terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Stella Kyriakides haluaa tehostaa suojatoimia koronaviruksen tulevien tartunta-aaltoja ennakoiden. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) julkaisi tänään päivitetyn suosituksensa tehosterokotteista.

Keskuksen mukaan tehosterokotteen käyttöönottoa tulisi harkita 80-vuotiaiden ja sitä vanhempien lisäksi myös 60–79-vuotiaille sekä riskiryhmään kuuluville.

ECDC:n mukaan koronatartuntojen määrä on Euroopassa pysynyt korkeana ja ollut noususuunnassa viimeisten viiden viikon ajan. Vaikka nousut tartuntatapausten määrissä ovat vielä suhteellisen tuoreita, ne ovat keskuksen mukaan merkki koronaviruksen BA.4- ja BA.5-varianttien aiheuttaman tartunta-aallon alkamisesta.

ECDC:n epidemiologisten mallinnusten mukaan tartuntojen ja myös kuolintapausten määrä tulee Euroopassa nousemaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tartuntatapausten määrän nousun myötä näemme myös vakavien tautimuotojen, sairaala- ja tehohoitotarpeen sekä kuolleisuuden lisääntyvän. Meidän on tehostettava toimia suojan lisäämiseksi myös tulevia syksyn ja talven tartunta-aaltoja ennakoiden, sanoo Euroopan unionin terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Stella Kyriakides tiedotteessa.

Oulussa, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa rokotukset aloitetaan jo tällä viikolla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tänään maanantaina suosittelevansa, että kunnat alkaisivat jakaa neljänsiä rokotteita asteittain jo tämän kuun aikana tai viimeistään 1. elokuuta alkaen.

Oulun kaupunki tiedotti heti maanantaina tarjoavansa neljännen koronarokotteen 70 vuotta täyttäneille oululaisille keskiviikosta alkaen. Sen jälkeen neljänsiä rokotuksia tullaan laajentamaan 18–69-vuotiaisiin riskiryhmäläisiin henkilöstön saatavuuden mahdollistamassa aikataulussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös Päijät-Soten alueella Päijät-Hämeessä 70 vuotta täyttäneet saavat neljännen koronarokotuksen tästä viikosta alkaen. Riskiryhmään kuuluvia aletaan rokottaa 1. elokuuta alkaen ja 60 vuotta täyttäneitä 15. elokuuta alkaen.

Etelä-Savossa taas 70 vuotta täyttäneiden rokottaminen aloitetaan välittömästi tästä päivästä lähtien, ja riskiryhmiin kuuluvien 18–69-vuotiaiden rokottamiseen siirrytään ensi viikon maanantaista alkaen.

–  Tapausmäärät ovat kääntyneet kasvuun viime viikkojen aikana, ja nyt entistä jyrkemmin. Myös henkilökuntaamme on koronan vuoksi poissa töistä merkittävästi, sanoo terveyspalvelujen johtajan viransijainen Minna Mutanen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymästä Essotesta tiedotteessa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi