play

Noin 30 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä saanut kolme koronarokotetta

Runsaat 4,3 miljoonaa suomalaista on saanut ainakin yhden koronarokotteen.  LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Runsaat 4,3 miljoonaa suomalaista on saanut ainakin yhden koronarokotteen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT-Lehtikuva

Koronarokotteen kolmannen annoksen on Suomessa saanut nyt noin 30 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sunnuntaina. Kolmannen rokoteannoksen on saanut runsaat 1,4 miljoonaa ihmistä.

Kaksi rokoteannosta on puolestaan saanut noin 84 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä eli reilut 4,1 miljoonaa ihmistä. Ensimmäisen rokotteen on saanut 88 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ainakin kerran rokotteen saaneita on reilut 4,3 miljoonaa ihmistä.

Rokotuksia laajennettiin joulukuun loppupuolella myös lapsiin viidestä ikävuodesta alkaen. Perheet voivat halutessaan hankkia rokotuksen 5–11-vuotiaille.

Viikonlopun uusien koronatartuntojen määrän THL raportoi maanantaina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi