play

Nuorta miestä epäillään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta Turun Aerotien kolarissa

Turun Aerotiellä kesällä tapahtuneessa kuolonkolarissa kuljettajana ollutta 18-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. LEHTIKUVA / Roni Lehti

Turun Aerotiellä kesällä tapahtuneessa kuolonkolarissa kuljettajana ollutta 18-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. LEHTIKUVA / Roni Lehti

STT-Lehtikuva

Turun Aerotiellä kesällä tapahtuneessa kuolonkolarissa kuljettajana ollutta 18-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Poliisi on saanut valmiiksi kesäkuun alussa tapahtuneen kuolonkolarin esitutkinnan. Sen perusteella henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen tilanteessa huomattavaa ylinopeutta. Tieosuudella, jolla onnettomuus tapahtui, nopeusrajoitus on 50 km/h.

Turun lentoaseman läheisyydessä tapahtunut henkilöauton ja rekan kolari johti kahden 16-vuotiaan kuolemaan. Toinen menehtyneistä oli auton tavaratilassa matkustanut poika ja toinen takapenkillä ilman turvavöitä istunut tyttö.

Autossa oli onnettomuushetkellä yhteensä kuusi 16–18-vuotiasta nuorta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vain muutama sekunti aikaa reagoida

Poliisin esitutkinnan mukaan epäillään, että rekan havaitessaan henkilöauton kuljettaja teki nopean väistöliikkeen ja menetti siten auton hallinnan. Auto lähti luisuun ja törmäsi rekan keulaan vasen takakulma edellä.

–  Esitutkinnassa tehdyn rekonstruktion perusteella on tullut esille, että ajoneuvojen välinen etäisyys on laskelmien perusteella ollut noin 140 metriä, kun henkilöauton kuljettaja havaitsi lähestyvän ajoneuvoyhdistelmän. Aikaa havaitsemisesta törmäykseen kesti noin kolme sekuntia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaer tiedotteessa.

Sää oli onnettomuushetkellä poutainen ja tienpinta kuiva. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rekan kuljettajan ei epäillä ajaneen ylinopeutta.

Asia siirtyy seuraavaksi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi