play

Nykyinen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ei hae uutta kautta – tehtävään viisi hakijaa

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ei hae uutta kautta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ei hae uutta kautta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Nykyinen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ei hae uutta kautta. Uudeksi valtakunnansovittelijaksi on hakenut viisi henkilöä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). He ovat Liisa Hakala, Harri Hietala, Timo Kuukasjärvi, Peter Marks ja Anu Sajavaara.

TEMin mukaan hakijalista saattaa vielä päivittyä sellaisten määräaikaan mennessä jätettyjen hakemusten osalta, jotka saapuvat myöhemmin postin kautta tai kirjaamon asiointipisteestä.

Työ- ja elinkeinoministeriön silloinen yhteistoiminta-asiamies Harri Hietala oli loppusuoralla jo Piekkalaa valittaessa. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Palvelualojen työnantajat Paltan varatoimitusjohtajana, työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana. Nykyisin hän toimii työelämän sopimus- ja lakipalveluyrityksessä Soplassa.

Anu Sajavaara on puolestaan Paltan nykyinen neuvottelujohtaja. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän Keskusliitossa sekä Liikenne- ja erityisalojen työnantajaliitossa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muista hakijoista Hakalalla on yliopistotaustaa ja Kuukasjärvellä yrittäjätaustaa. Marks on ohjelmistoinsinööri.

Uuden valtakunnansovittelijan nimittää valtioneuvosto työministeri Tuula Haataisen (sd.) esityksestä, mutta nimityksessä on kuultu työmarkkinakeskusjärjestöjä. Tapana on ollut, että valtakunnansovittelija tulee vuoroin palkansaajien, vuoroin työnantajien puolelta.

Järjestöt ovat STT:n tietojen mukaan sopineet, että nyt kaikille osapuolille kelpaavaa ehdokasta haetaan ensisijaisesti työnantajaleiristä.

Piekkala toimi ennen siirtymistään valtakunnansovittelijaksi Kirkon työmarkkinalaitoksen johtajana. Hän oli työmarkkinakeskusjärjestöjen ehdokas tehtävään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Piekkala sai poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä osakseen

Ehdokkuuspäätöstään viimeiseen saakka pantannut Piekkala on saanut kaudellaan poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä osakseen. Palkansaajapuolelta väläyteltiin talvella 2020 jopa toiveita sovittelijan vaihtamisesta kesken kauden.

Piekkalalla ei katsottu olevan riittävästi auktoriteettia ratkaisemaan riitoja, ja oli epäilyjä hänen tasapuolisuudestaan.

Hänen toimintaansa on arvosteltu myös tämän kevään neuvottelukierroksen aikana. Työministeri Haataisen kerrotaan tietävän tilanteen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Piekkala valittiin valtakunnansovittelijaksi kesäkuussa 2018, kun edellinen sovittelija Minna Helle valittiin kesken kautensa työmarkkinajohtajaksi Teknologiateollisuuteen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi