Oikeus antaa tuomion Euran kuolonkolarista – humalassa reilua ylinopeutta ajaneelle syytetylle vaaditaan 11 vuoden vankeusrangaistusta taposta ja tapon yrityksestä
Kirjallisessa vastauksessaan oikeudelle mies myöntää törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Satakunnan käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa Euran kuolonkolarista. Heinäkuussa sattuneessa henkilöauton ja mopoauton kolarissa mopoauton matkustaja kuoli ja kuljettaja loukkaantui vakavasti. Syytetty, henkilöauton 25-vuotias kuljettaja, ei loukkaantunut. Hänelle vaaditaan 11 vuoden vankeusrangaistusta muun muassa taposta ja tapon yrityksestä.
Syyttäjän mukaan syytetty oli tapahtumahetkellä lähes 2,5 promillen humalassa ja ajoi sadan kilometrin ylinopeutta. Auton nopeus oli tapahtuma-aikaan 180 km/h alueella, jolla nopeusrajoitus on 80 km/h. Syyttäjän mukaan mies myös kuvasi puhelimella ajoaan ja piti tupakkaa toisessa kädessään. Tapahtuma-aikaan oli valoisaa, kyseessä oli suora tieosuus ja mopoauton perässä oli varoituskolmio, syyttäjä sanoi.
Ohitus pientareen puolelta
Turma sattui, kun syytetty yritti ohittaa mopoautoa Harjavallantiellä. Syyttäjän mukaan mies pyrki ensin ohittamaan mopoautoa vasemmalta, mutta vastaan oli tullut auto. Seuraavaksi mies ryhtyi tekemään ohitusta pientareen puolelta ja osui suurella nopeudella mopoauton perään. Mopoauto repesi kahteen osaan, ja sen kuljettaja ja matkustaja lensivät ajoradalle. Matkustajana ollut nainen kuoli paikalle.
Kirjallisessa vastauksessaan oikeudelle mies myöntää törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen. Hän kuitenkin kiistää syytteet taposta ja tapon yrityksestä ja katsoo syyllistyneensä niiden sijaan törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään vammantuottamukseen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi