play

Oikeus hylkäsi kosmologi Syksy Räsäsen ja toisen tutkijan syytteet yhdysvaltalaiskollegan kunnian loukkaamisesta

Kosmologi Syksy Räsänen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Kosmologi Syksy Räsänen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT-Lehtikuva

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on hylännyt kosmologi Syksy Räsäsen ja toisen tutkijan syytteet yhdysvaltalaiseen tutkijaan kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Syytetyt levittivät syyttäjän mukaan laajasti väitteitä, että kollega olisi syyllistynyt naisopiskelijoiden seksuaaliseen häirintään aiemmassa työpaikassaan, Yhdysvalloissa toimivassa yliopistossa. Syyttäjän mukaan tiedot olivat valheellisia ja teolla aiheutettiin se, että Turun yliopisto purki tutkijan työsuhteen alkuvuodesta 2018 ennen kun tämä ehti aloittaa työssä.

Oikeus totesi, että yhdysvaltalaisyliopiston sisäisessä selvityksessä tutkijan oli katsottu syyllistyneen sukupuoliperusteiseen häirintään, ei seksuaaliseen häirintään. Syytetyt eivät oikeuden mukaan kuitenkaan levittäneet virheellistä tietoa tahallaan, vaan perustivat näkemyksensä siihen, miten asioista oli luotettavissa kansainvälisissä medioissa uutisoitu.

–  Uutisoinnissa on toistuvasti viitattu (tutkijan) toimintaan myös seksuaalisen häirinnän kontekstissa, jolloin vastaajilla on objektiivisestikin arvioiden ollut vahvoja perusteita pitää totena sitä jälkikäteen virheelliseksi osoittautunutta tietoa, että (tutkijan) olisi katsottu seksuaalisesti häirinneen kahta naisopiskelijaa, tuomiossa sanotaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Oikeus totesi tuomiossaan vielä, että tutkijan työsuhteen päättämisestä oli vastuussa työnantaja, eli yliopisto.

–  Selvää on, että työnantajan tulee paineenkin alla kantaa vastuu omista päätöksistään, kuten tässä tapauksessa (tutkijan) työsuhteen päättämisestä eikä mediassa keskustelua käyvät henkilöt voi työnantajan sijaan olla vastuussa tämän tekemistä päätöksistä.

Molemmat syytetyt kiistivät syytteet.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi