Oikeus päättää tänään, vangitaanko lahjusrikoksesta epäilty ministeriön hallitusneuvos – kytkeytyy marjanpoimijoiden ihmiskauppatutkintaan
Ihmiskauppatutkintaan kytkeytyvistä lahjus- ja virkarikoksista epäilty työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen on muun muassa johtanut neuvottelukuntaa, jonka tehtävänä on ollut vahvistaa ihmiskaupan ehkäisyä Suomessa. LEHTIKUVA / Markku Ulander
Helsingin käräjäoikeus käsittelee sunnuntaina, onko työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvos Olli Sorainen syytä vangita.
Keskusrikospoliisi (krp) on vaatinut Soraista vangittavaksi epäiltynä törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Rikosepäily liittyy tutkintaan, jossa marjanpoimijoiden epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi.
Hallitusneuvos Soraisen pidättämisestä kerrottiin torstaina.
– Esitutkinnassa epäillään, että lahjusten avulla on saatu merkittävää hyötyä ja helpotusta marjanpoimintayrittämiseen liittyvissä viranomaisprosesseissa, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Teemu Mäntyniemi kertoi poliisin tiedotteessa.
Käräjäoikeus järjestää vangitsemisistunnon tänään aamupäivällä Helsingin poliisitalolla Pasilassa. Istunto alkaa aamukymmeneltä.
Valmistellut marjanpoimijoiden oloihin vaikuttanutta lakia
Lahjus- ja virkarikoksista epäilty Sorainen on muun muassa johtanut neuvottelukuntaa, jonka tehtävänä on ollut vahvistaa ihmiskaupan ehkäisyä Suomessa. Helsingin Sanomat on puolestaan kertonut, että Sorainen oli mukana valmistelemassa lainsäädäntöä, jonka tarkoituksena oli parantaa marjanpoimijoiden oloja.
Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt oman selvityksensä Soraiseen kohdistuneiden rikosepäilyjen vuoksi. Perjantaina ministeriö ilmoitti lähettäneensä Soraiselle kuulemiskirjeen asiasta. STT julkaisee Soraisen nimen jo esitutkintavaiheessa hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.
Kahta epäillään törkeästä ihmiskaupasta
Ihmiskauppatutkinta keskittyy lappilaiseen marjanhankintayritykseen sekä yritykseen, joka on rekrytoinut Thaimaasta marjanpoimijoita Suomeen. Poliisin mukaan Suomessa työskennelleiden marjanpoimijoiden epäillään joutuneen vuosina 2020–2022 ihmiskaupan uhreiksi. Juttua tutkivat keskusrikospoliisi, Helsingin poliisi ja Rajavartiolaitos.
Tutkinnassa on aiemmin vangittu kaksi ihmistä, ja tutkinnan aikana heitä koskeva rikosepäily muuttui ihmiskaupasta törkeäksi ihmiskaupaksi. Vangituista toinen on Polarica Marjahankinnan toimitusjohtaja Jukka Kristo. Polarica Marjahankinnan aiemmin lokakuussa lähettämän tiedotteen mukaan Kristo on kiistänyt häneen kohdistuvat rikosepäilyt.
– Yhtiö on asianmukaisesti suorittanut kaikki lainsäädäntöön, viranomaisvaatimuksiin ja sopimuskumppaneihin liittyvät velvoitteensa kaikessa toiminnassaan, tiedotteessa todetaan.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi