play

Oikeuskansleri: Marin ja Tuppurainen eivät rikkoneet lakia elpymispaketissa – Pöystin mukaan keskeistä arvioinnissa oli, onko eduskunnalle annettu mahdollisuus ilmaista ja vaikuttaa Suomen neuvottelukantoihin

Oikeuskanleri arvioi johtopäätöksenään, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta epäillä lainvastaista menettelyä Marinin ja Tuppuraisen osalta.  LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Oikeuskanleri arvioi johtopäätöksenään, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta epäillä lainvastaista menettelyä Marinin ja Tuppuraisen osalta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) eivät rikkoneet lakia EU:n elpymispakettia koskevassa asiassa. Näin katsoo oikeuskansleri Tuomas Pöysti ratkaisussaan.

Oikeuskansleri sai viime vuoden kesäkuun ja tämän vuoden toukokuun välisenä aikana useita kanteluita, joissa arvosteltiin Suomen hallitusta ja erityisesti Marinia ja Tuppuraista. Kritiikin mukaan nämä olivat edistäneet tai olleet EU-tasolla hyväksymässä elpymispakettia, mihin heillä ei ollut kantelijoiden mielestä mandaattia perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi.

Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan noin vuosi sitten, ettei hallituksen tule "käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa".

Pöystin mukaan keskeistä arvioinnissa oli se, onko eduskunnalle annettu mahdollisuus ilmaista ja vaikuttaa Suomen neuvottelukantoihin. Oikeuskanslerin selvitysten mukaan neuvotteluiden eri vaiheissa eduskunnan kannan päätti suuri valiokunta, joka tekee eduskunnan puolesta päätökset EU-asioissa. Suuri valiokunta puolestaan oli pyytänyt lausuntoa perustuslakivaliokunnalta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Oikeuskanslerin mukaan valiokuntien kannanottojen noudattamista ei myöskään ole velvoitettu laissa.

–  Perustuslain esitöiden perusteella vastuu valiokunnan kannanottojen noudattamisesta on ensisijaisesti poliittista ja voi tulla parlamentaariselle järjestelmälle ominaisin keinoin mitattavaksi.

Pöysti arvioi johtopäätöksenään, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta epäillä lainvastaista menettelyä ministereiden osalta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi