play

Oikeusministeri Henrikssonilla on todettu koronavirustartunta – avustajan mukaan ministerillä on lieviä oireita ja hän lepää kotonaan

Henrikssonilla ei ole ollut ministeritehtävään liittyviä kontakteja altistumisensa jälkeen, oikeusministeriö kertoo. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Henrikssonilla ei ole ollut ministeritehtävään liittyviä kontakteja altistumisensa jälkeen, oikeusministeriö kertoo. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT-Lehtikuva

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on saanut tänään positiivisen tuloksen koronatestistä. Henrikssonin esikunnasta kerrotaan STT:lle, että ministerillä on lieviä oireita ja hän lepää kotonaan saamansa ohjeistuksen mukaisesti.

Henriksson on altistunut joulunpyhinä todennäköisesti yksityistilaisuudessa Pietarsaaressa. Hän kertoi tartunnastaan myös itse Twitterissä. Henrikssonin mukaan hänellä ei ole ollut ministeritehtävään liittyviä kontakteja altistumisensa jälkeen.

Ministereistä koronavirustartunta on todettu aiemmin joulukuussa ulkoministeri Pekka Haavistolla (vihr).

Viime viikkoina on kerrottu myös kansanedustajien, muun muassa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Mika Niikon (ps.) ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Markus Lohen (kesk.) tartunnoista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi