play

Oppositio hiillosti Marinia venäläisten turistiviisumeista: "Hallitus yrittää piiloutua EU:n selän taakse"

Marinin mukaan hallitus on tehnyt asiassa voitavansa. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Marinin mukaan hallitus on tehnyt asiassa voitavansa. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kokoomus tivasivat torstaina eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Sanna Marinilta (sd.) vastauksia siihen, mitä hallitus aikoo tehdä venäläisten turistiviisumien suhteen.

Hallitus on rajoittanut venäläisille myönnettävien turistiviisumien määrää tuntuvasti syyskuun alusta alkaen, mutta ei ole kieltänyt venäläisturisteilta viisumeita kokonaan. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi tiistaina Ilta-Sanomille, että Suomen tulkinnan mukaan viisumikielto edellyttäisi EU:n yhteistä päätöstä.

Perussuomalaisten Olli Immonen sanoi kyselytunnilla, että suomalaisena häntä hävettää "hallituksen haluttomuus" estää venäläisten huvimatkailua Suomeen.

–  Miksi ette lopeta kokonaan turistiviisumien myöntämistä venäläisille? Immonen kysyi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Marin sanoi keskustelleensa asiasta viime viikolla EU:n sisäasiainkomissaari Ylva Johanssonin kanssa ja kertoneensa, että Suomi toivoo yhteisiä ratkaisuja ja että venäläisten turistiviisumien käyttö voitaisiin kokonaan kieltää EU-alueella.

–  Hallituksen selkeä tahto on, että emme sallisi enää venäläisturistien tuloa EU-alueelle, koska Venäjä tappaa siviilejä Ukrainassa. Ei ole oikein, että venäläisturistit voivat vapaasti liikkua EU-alueella, Marin sanoi kyselytunnilla.

Suomi peräänkuuluttanut yhteisiä ratkaisuja

Kokoomuksen Atte Kaleva nosti esiin Marinin tiistaina pitämän puheen EU-parlamentissa. Puheessaan Marin muun muassa sanoi, että viisumien myöntämistä on rajoitettava voimakkaasti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Milloin siirrytte sanoista tekoihin? Milloin Suomi lopettaa viisumien myöntämisen venäläisturisteille? Kaleva kysyi.

Marinin mukaan hallitus on jo tehnyt päätöksiä sen osalta, miten viisumien myöntämisprosessia voidaan hidastaa niin, että Suomen myöntämillä viisumeilla saapuvien venäläisturistien määrä vähenee hyvin pieneksi.

–  Tämä on se, mitä olemme pystyneet juridisten reunaehtojen puitteissa tekemään. Tätä on hyvin huolellisesti selvitetty ulkoministeriössä ja sisäministeriössä.

Marinin mukaan Suomi on koko ajan peräänkuuluttanut EU- ja Schengen-alueen tasoisia ratkaisuja, jotta voitaisiin estää kulkeminen Suomen kautta muihin Schengen-maihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Toivoisin, että voisin täällä sanoa yksinkertaisia vastauksia, että huomenna loppuu ihmisten tulo. Mutta valitettavasti minulla ei ole sellaisia työkaluja eikä sellaista tietoa, että se olisi mahdollista.

Perussuomalaisten mielestä hallitus yrittää piiloutua viisumikysymyksessä EU:n selän taakse. Puolueen mukaan asiassa on kyse poliittisesta tahdosta.

Marin puolestaan sanoi, että hallitus on omilla toimillaan tehnyt sen, minkä se on voinut.

–  Tahdosta tämä ei ole kiinni.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi