play

Pandemia-aika on innostanut yhä useamman hankkimaan moottoripyöräkortin

Myös moottoripyörien ostaminen on lisääntynyt merkittävästi koronapandemian aikana. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Myös moottoripyörien ostaminen on lisääntynyt merkittävästi koronapandemian aikana. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT-Lehtikuva

Moottoripyöräkorttien suorittaminen on lisääntynyt merkittävästi koronapandemian aikana, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin asiantuntija Joni Palonen.

–  Ennen pandemiaa kortteja suoritettiin vuosittain noin 10  000. Viime ja toissa vuonna niitä suoritettiin noin 12  000–13  000. Tällä on ajallinen yhteys koronaan, mutta tietääksemme virallista tutkimusta syy-seurausyhteydestä ei ole tehty, Palonen sanoo.

Myös moottoripyörien ostaminen on lisääntynyt merkittävästi koronapandemian aikana, moottoripyöriä myyvistä Euro Motor Centeristä ja TK-Biketeamistä kerrotaan.

–  Erityisesti käytettyjen moottoripyörien myynti on suorastaan räjähtänyt, ja pyöristä on ollut jopa pulaa. Ehdimme ennen pandemiaa ajatella, että laji on hiljalleen katoamassa, mutta viimeisen parin vuoden aikana pyörät ovat alkaneet kiinnostaa entistä enemmän myös nuorempaa porukkaa, Euro Motor Centerin toimitusjohtaja Heikki Viitala kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

TK-Biketeamin myymäläpäällikkö Tommi Turunen on huomannut saman: moni moottoripyöräkortin hankkinut nuori aikuinen on saanut vihdoin myös pyörän hankittua. Turunen epäilee, että ihmiset ovat poteneet pandemian takia tekemisen puutetta. Moottoripyörän ostajissa ovat viime aikoina korostuneet myös ne keski-ikäiset, joilla on aikoinaan ollut pyörä ja jotka ovat päättäneet herättää vanhan harrastuksen uudestaan henkiin.

Viitala uskoo, että maailmantilanteeseen liittyvät negatiiviset tunteet ovat osaltaan voineet lisätä harrastuksen houkuttelevuutta.

–  Ihmisillä on ollut nyt ehkä erityinen tarve tuulettaa korviensa väliä.

Kalliit hinnat rajoittavat vuokrausta

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Moottoripyörien vuokraukseen pandemia ei ole vaikuttanut samalla lailla kuin myyntiin, vaan vuokraus on pysynyt tasaisen suosittuna. Yleisesti ottaen vuokraus ei ole Suomessa yhtä suosittua kuin monissa muissa maissa, sillä kalliin autoveron takia vuokraushinnat ovat melko korkeita, sanovat Viitala ja Turunen.

–  Eniten vuokrauksen suosioon vaikuttaa kuitenkin sää: jos sataa paljon, on vähemmän vuokrauksia, ja jos aurinko paistaa, kaikki pyörät ovat ajossa, Turunen kuvailee.

TK-Biketeamillä on paljon kanta-asiakkaita, jotka vuokraavat moottoripyörän aina kesäisin, yleensä jotakin tiettyä reissua varten.

Viitalan mukaan tyypillisimmät moottoripyörän vuokraajat voi jakaa karkeasti kahteen pääporukkaan. Ensimmäinen porukka ovat keski-ikäiset henkilöt, jotka ovat palaamassa harrastuksen pariin ja haluavat ennen pyörän ostamista kokeilla, millaisia tunteita ajaminen herättää tauon jälkeen. Toinen porukka ovat kotimaiset tai ulkomaiset matkailijat, jotka ajelevat moottoripyörällä yleensä noin 4–5 vuorokauden ajan esimerkiksi Lapissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viitalan mukaan suurin osa vuokraa moottoripyörän korkeintaan 1–4 vuorokaudeksi. Euro Motor Centerissä vuorokausivuokrat ovat vähintään 165 euroa.

–  Esimerkiksi kymmenen vuorokauden vuokraus on arvoltaan jo parin tonnin luokkaa, jolloin ehkä kannattaa miettiä, olisiko oma pyörä kuitenkin järkevin ratkaisu.

Eniten moottoripyöriä maaseudulla

Suomalaisten omistamia moottoripyöriä oli viime vuonna liikennekäytössä yhteensä 178  773. Naisten omistamia näistä oli vajaat 10 prosenttia, kertoo Palonen Traficomista.

Eniten moottoripyöriä omistavat 45–65-vuotiaat miehet. Moottoripyörien omistaminen alkaa yleistyä merkittävästi 25 ikävuoden jälkeen. Vielä yli 70-vuotiaillakin on moottoripyöriä suurin piirtein saman verran kuin 25–30-vuotiailla.

Kun ajoneuvojen määrä suhteutetaan kuntien väestömääriin, suosituinta moottoripyörien omistaminen vaikuttaa olevan pienissä maaseutukunnissa.

–  Eniten moottoripyöriä omistetaan Pukkilassa, Pornaisissa, Myrskylässä, Askolassa ja Juupajoella. Väestöluvut kertovat koko kunnan – eivätkä siis pelkästään ajokortti-ikäisten – väestömäärän. Tulokset ovat sikäli ehkä hieman vääristyneet, mutta joka tapauksessa vertailukelpoisia eri kuntien välillä, Palonen sanoo.

Yli 50-vuotiailla eniten ajo-oikeuksia

A1-kortti oikeuttaa ajamaan kevytmoottoripyöriä, A2-kortti keskikokoisia moottoripyöriä ja A-kortti kaikenkokoisia moottoripyöriä. Selvästi eniten suoritetaan A- ja A1-kortteja.

Kevytmoottoripyöräkortteja suoritetaan pääosin 16–17 vuoden iässä ja A2-kortteja 18–24-vuotiaana. A-korttien suorittaminen on suosittua 20–49-vuotiaiden keskuudessa, ja eniten niitä suorittavat 25–29-vuotiaat.

Moottoripyöräkorttien hankkiminen on selvästi yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. A- ja A2-korttien suorittajista noin joka neljäs on nainen, kun taas kevytmoottoripyöräkorttien kohdalla naisten osuus on vain noin 12 prosenttia.

Traficomin Palosen mukaan tämän vuoden alussa Suomessa oli voimassa noin 3,8 miljoonaa ajokorttia, joista noin kaksi miljoonaa sisältää moottoripyörän ajo-oikeuden.

–  Eniten moottoripyörän ajo-oikeuksia on yli 50-vuotiailla, mikä johtuu siitä, että aikoinaan B-luokan ajokokeen suorittaminen toi mukanaan myös A-luokan ajo-oikeuden.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi