play

Pohjoiseen kääntynyt ilmavirtaus viilentää sään alkavalla viikolla – vapusta ennustetaan myös koleaa

 Maan etelä- ja keskiosissa on vielä maanantaina poutaista, Pohjois-Suomessa on epävakaisempaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Maan etelä- ja keskiosissa on vielä maanantaina poutaista, Pohjois-Suomessa on epävakaisempaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT-Lehtikuva

Alkavan viikon maanantai on maan etelä- ja keskiosissa poutainen. Ainakin osissa Etelä- ja Keski-Suomen alueilla aurinko päässee myös näyttäytymään, Ilmatieteen laitos ennustaa.

–  Maanantaina ja tiistaina voidaan Etelä-Suomessa vielä yltää kymmeneen plusasteeseen tai hieman sen ylikin. Sää kuitenkin viilenee alkavalla viikolla, koska ilmavirtaus on kääntynyt pohjoiseen, päivystävä meteorologi Antti Kokko sanoo STT:lle.

Pohjois-Suomessa on epävakaisempaa. Lapissa voidaankin saada lumi-, räntä- tai vesisadetta.

Päivälämpötila on maanantaina maan eteläosissa 10–12 plusasteen välillä, maan keskivaiheilla 7–10 asteen välillä ja Lapissa nollasta viiteen lämpöasteeseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tiistain vastainen yö on kylmä. Lapissa on pakkasta 2–7 astetta, käsivarren alueella muutama aste enemmän. Muualla maassa Pohjois-Pohjanmaalta etelärannikolle ulottuvalla vyöhykkeellä yölämpötila on hieman nollan molemmin puolin.

Ruohikkopalovaroitus on annettu Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen, Satakuntaan ja Ahvenanmaalle.

–  Maan paljastuttua maan pintakerros kuivuu ensin. Ruohikkopalovaroitusalueella on kielto avotulen tekoon samalla tavalla kuin metsäpalovaroitusalueella, Kokko muistuttaa

Viikon viileä sää ei lämpene vappuviikonlopuksi

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keskiviikkona ja torstaina päivälämpötilat jäävät maan etelä- ja keskiosassa viiden lämpöasteen vaiheille. Pohjoisessa lämpötila on niukin naukin plussan puolella, mutta Pohjois-Lapissa voi päivälämpötilakin pysyä pakkasen puolella.

–  Sää on epävakaista. Pohjoisen puoleisessa kuivassa virtauksessa voi tulla vähäisiä lumikuuroja, jotka etelässä tulevat vetenä.

Viikonlopulle osuvaa vappua vietetään Ilmatieteen laitoksen tämän hetkisen ennusteen mukaan koleassa säässä.

–  Vappuna on aika samantyyppinen sää kuin viikolla. Länsiluoteinen ilmavirtaus jatkuu, Kokko sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lauantaina eli vappuaattona etelässä lämpötila on 4–7 plusasteessa, maan keskivaiheilla on muutama aste vähemmän ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun korkeudella ollaan hitusen plussan puolella. Lapissa vappuaattoa vietetään nollan molemmin puolin olevassa säässä. Lisämausteena Lapissa voidaan saada lumi- ja räntäkuuroja.

Lapissa on vielä paikoin yli metrin hanget

Lämpimien päivien seurauksena lumen pinta on huvennut eri puolilla Suomea reippaasti.

–  Monin paikoin 5–10 senttiä vuorokaudessa tai enemmänkin. Esimerkiksi keskiviikkona Kouvolassa lumen pinta laski jopa 15 senttiä sulamisen, haihtumisen ja painumisen seurauksena.

Lumipeite on kuitenkin edelleen paksu etenkin Lapissa, kuten Kittilän Kenttärovassa mitattu yli metrin syvä hanki kertoo.

Maan keskivaiheillakin lunta on puolen metrin molemmin puolin. Länsi- ja etelärannikko on jo ainakin osin lumeton. Alueellisesti vaihtelu voi kuitenkin olla suurta saman maakunnan sisällä.

Espoon Nuuksion mittausasemalla on 63 senttiä, mutta Siuntion mittausasemalla ei enää ole lunta lainkaan. Myös Varsinais-Suomi ja Satakunta ovat pääosin lumettomia.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi