play

Poliisi otti Helsingin päärautatieasemalla kiinni käsiasetta kantaneen henkilön, tehtävä alkoi Espoon Sellosta

Yksi ihminen otettiin tänään kiinni Helsingin päärautatieasemalla Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisien yhteisessä tehtävässä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Yksi ihminen otettiin tänään kiinni Helsingin päärautatieasemalla Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisien yhteisessä tehtävässä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Yksi ihminen otettiin tänään kiinni Helsingin päärautatieasemalla Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisien yhteisessä tehtävässä. Kiinniotetun hallusta löydettiin käsiase, Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo Twitterissä.

Tehtävä alkoi Espoosta kauppakeskus Sellosta noin puolenpäivän aikaan, kun Länsi-Uudenmaan poliisi sai vihjeen kauppakeskuksessa liikkuvasta, mahdollisesti aseistetusta miehestä. Poliisin tiedotteen mukaan miestä etsittiin kauppakeskuksesta, mutta tehtävä ei aiheuttanut vaaraa siellä asioineille ihmisille.

–  Asiointi kauppakeskuksessa jatkui tehtävän ajan normaalisti, sillä poliisin tiedossa ei vihjeen lisäksi ollut esimerkiksi konkreettista kauppakeskukseen, sen työntekijöihin tai asiakkaisiin kohdistuvaa uhkaa. Pyrimme ensisijaisesti tavoittamaan tämän henkilön, jotta pystyisimme todentamaan vihjeessä kerrotut tiedot, kertoo komisario Petteri Ovaska tiedotteessa.

Etsitty mies lähti kauppakeskuksesta junalla Helsinkiin

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Poliisin mukaan vihjeessä kuvattu mies poistui kauppakeskuksesta ja lähti kohti Helsinkiä junalla. Tehtävään liittyi tässä vaiheessa Helsingin poliisilaitoksen partioita, jotka ottivat etsityn miehen kiinni Helsingin päärautatieasemalla noin puoli kahdelta iltapäivällä.

Poliisin mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti, ja sen yhteydessä miehen hallusta löytyi käsiase, joka on nyt poliisin hallussa.

–  Noin 30-vuotias mies ei alustavien tietojen mukaan missään vaiheessa uhannut ketään aseella, komisario Ovaska sanoo.

Tapauksesta on aloitettu esitutkinta Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella. Rikosnimikkeenä on tutkinnan tässä vaiheessa ampuma-aserikos, poliisi kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi