Poliisi selvittää edelleen, tunsiko Asikkalassa taksikuskin murhasta epäilty mies uhrin
Kuollut taksikuski löytyi hiekkakuopalta Asikkalan Salonsaaresta. Lehtikuva / Jussi Nukari
Poliisi on jatkanut Asikkalassa Päijät-Hämeessä taksinkuljettajan murhasta epäillyn miehen kuulusteluja. Poliisi ei kommentoi tarkemmin niiden sisältöä, mutta tutkinnanjohtaja Jari Kiiskinen sanoo miehen olleen sinällään yhteistyöhaluinen.
– Kyllä hän on keskustellut kanssamme asioista, siinä mielessä voi varmaan luonnehtia, että yhteistyö on ihan toiminut, Kiiskinen sanoo.
Uhri, taksinkuljettajana toiminut 20-vuotias nainen, löytyi kuolleena hiekkakuopalta Asikkalan Salonsaaressa varhain lauantaiaamuna toissa viikonloppuna. Poliisi on kertonut, että työvuorossa ollut uhri oli ottanut Lahden keskustasta kyytiinsä 24-vuotiaan epäillyn miehen. Vääksyläismies oli myös aiemmin toiminut taksinkuljettajana.
Lahdesta matka jatkui Asikkalaan, mutta taksamittari ei ollut päällä. Poliisi ei edelleenkään kommentoi sitä, tunsivatko uhri ja epäilty toisensa ennalta.
– Tämä on niitä seikkoja, mitä tässä selvitetään, Kiiskinen sanoo.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi