play

Poliisi selvittää, kenelle viime perjantaina lähetetyt väärät passit ovat menneet

Vääriä passeja on lähtenyt ihmisille eri puolilla Suomea. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Vääriä passeja on lähtenyt ihmisille eri puolilla Suomea. LEHTIKUVA / Markku Ulander

STT-Lehtikuva

Poliisilla ei vielä keskiviikkona aamupäivällä ollut tarkkaa tietoa siitä, kenelle viime perjantaina lähetetyt väärät passit ovat menneet.

Poliisin mukaan tarkat tiedot kuitenkin löytyvät poliisin järjestelmästä.

Poliisihallitus tiedotti tiistaina lähettäneensä sadoille suomalaisille väärän ihmisen passin. Poliisihallituksen arvion mukaan väärä passi on lähetetty korkeintaan 550 ihmiselle.

–  Katsomme, että meillä on tarkka kuva asiasta tänään, sanoo Poliisihallituksen ylitarkastaja Juhani Ruutu sanoi STT:lle keskiviikkona.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hän ei pidä todennäköisenä, että joku olisi vilpillisessä mielessä yrittänyt saada toisten asiakirjoja itselleen. Pahimmillaan tapaus voi Ruudun mukaan kuitenkin johtaa henkilötietojen leviämiseen tai identiteettivarkauteen.

Poliisi on tehnyt asiasta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle ja on yhteydessä kaikkiin asianosaisiin henkilökohtaisesti.

Tapaus tuli alun perin ilmi kansalaisten yhteydenottojen pohjalta. Vääriä passeja on lähtenyt henkilöille eri puolilla Suomea.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi