play

Poliisi tutkii epäiltyä ihmiskauppaa tamperelaisessa ravintolassa – toinen vangituista istuu nepalilaisravintolan hallituksessa

STT-Lehtikuva

Sisä-Suomen poliisi kertoo tutkivansa epäiltyä ihmiskauppaa Tampereella. Poliisin mukaan kyse on ravintolatoiminnassa tapahtuneesta ihmiskaupasta, jossa ulkomailta rekrytoituja työntekijöitä olisi kohdeltu alistavasti ja he olisivat joutuneet tekemään töitä kohtuuttomilla työehdoilla. Poliisin mukaan heillä ei ole ollut kielitaitoa, jolla toimia yhteisönsä ulkopuolella.

Pirkanmaan käräjäoikeudessa on perjantaina vangittu kaksi henkilöä todennäköisin syin epäiltynä ihmiskaupasta.

Käräjäoikeuden vangitsemistietojen mukaan toinen vangituista on 38-vuotias nainen ja toinen 47-vuotias mies. STT:lle kerrotaan yhdestä lähteestä, että kyse on pariskunnasta. Myös Aamulehden tietojen mukaan kyseessä on pariskunta, joka pyörittää kahden yrityksen kautta useampaa ravintolaa Tampereella.

Kaupparekisterin mukaan nainen on Tampereella toimivan ravintola Katmandun hallituksen jäsen. Miehen tietoja ei kaupparekisteristä löydy, eikä pitäisi löytyäkään, sillä hänet oli määrätty liiketoimintakieltoon, jonka rikkomisesta häntä myös vangitsemistietojen mukaan epäillään. Aamulehden mukaan liiketoimintakiellon syy on vuosina 2010–2015 ravintoloissa harjoitettu veronkierto ja törkeät veropetos- ja kirjanpitorikostuomiot.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ihmiskaupan epäillään kestäneen noin 8,5 vuotta

Katmandun nettisivujen mukaan ravintolaketjulla on Tampereella kolme ravintolaa, ja sen taustalla toimii kaupparekisterin mukaan kaksi yhtiötä, joista toisessa vangittu nainen on merkitty myös firman omistajaksi. Ravintolat mainostavat itseään perheyrityksenä.

Vangitsemistietojen mukaan epäillyn ihmiskaupan epäillään kestäneen noin 8,5 vuotta. Ihmiskaupasta ei selviä sakoilla, sillä lain mukaan siitä voidaan tuomita vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta.

STT ei ole tavoittanut poliisin tutkinnanjohtajaa asian tiimoilta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ihmiskaupan uhreja auttaa Suomessa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä, johon saa yhteyden ihmiskauppa.fi-nettisivujen kautta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi